Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Juhana Vartiaisen vuoro kommentoida kansanedustajien sopeutumisetuja: “Minulle on useampi kuin yksi edustajakollega sanonut, että jos ne poistetaan…”

Kokoomuksen kansanedustaja Juhana Vartiainen kommentoi torstaina kansanedustajien sopeutumisetuja ymmärtävästä näkökulmasta. Asiasta on noussut viime viikkoina ja kuukausina keskustelua.

Vartiainenkin myöntää Twitter-tilillään, että kansanedustajien sopeutumisedut koetaan laajasti kohtuuttomina.

“Silti mietittävää: minulle on useampi kuin yksi edustajakollega sanonut, että jos ne poistetaan, on pakko ajatella enemmän uudelleenvalintaa ja on sitä vaikeampi ajaa pitkäjänteisiä ja kokonaisvastuullisia asioita.”

Eduskunta keskustelee tänään kansanedustajien sopeutumiseläkkeen poistoa vaativasta kansalaisaloitteesta. Kansalaisaloitteessa esitetään kaikkien kansanedustajien siirtämistä sopeutumisrahan piiriin.

Sopeutumisrahaa maksetaan kansanedustajille enintään kolme vuotta, kun taas sopeutumiseläkettä saa vanhuuseläkkeelle siirtymiseen asti.

Lisää aiheesta

Sopeutumiseläkettä on kritisoitu voimakkaasti myös eduskunnan sisällä. Esimerkiksi puhemies Paula Risikon (kok.) mielestä se ei nykymuodossaan ole tästä päivästä.

Eduskunnasta vuonna 2015 lähtenyt viestintätoimisto Kreabin toimitusjohtaja Mikael Jungner puolestaan tuomitsi ”puliveivaavat” entiset kansanedustajat.

”Kun lukee sopeutumiseläkkeellä puliveivaavien entisten kansanedustajien haastatteluja, sitä pohtii että nyt kyllä 90 prosenttia joukosta pilaa koko porukan maineen.”

Lisäksi hän on ehdottanut, että sopeutumisjärjestelmää muutetaan siten, että ensimmäisen kauden jälkeen vapaaehtoisesti luopuva saa lähtiessään korvauksena vuoden palkan, kahden kauden jälkeen puolen vuoden palkan ja kolmen kauden jälkeen ei mitään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE