Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

”Juhannukseen mennessä pitää olla valmista” – Orpon mukaan viikonlopun kriisin jälkeen on aika ratkoa muita isoja kysymyksiä

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Hallituksen muodostaja Petteri Orpo (kok.) kertoi maanantaiaamuna Säätytalolla, että nyt viikonlopun kriisin jälkeen ”työ on täysillä käynnissä”. Nyt on aika ratkoa myös muita isoja ja vaikeita kysymyksiä, hän sanoi.

Demokraatti

Demokraatti

– Nämä pari kysymystä – ilmastopolitiikan askelmerkit ja maahanmuuttopolitiikka, joka on vuosia jakanut suomalaisia suomalaisia – nämä ovat asioita, jotka pitää pystyä ratkaisemaan. Ei voi olla niin, että nämä pari asiaa estäisivät sen, että muissa tulevaisuuden kannalta merkittävissä asioissa ei päästä eteenpäin, Orpo sanoi.

Orpo kiitti puolueita joustavuudesta, sinnikkyydestä ja ratkaisuhalusta.

– Jos ei ole kompromissikykyä, asiat seisovat, eikä päästä eteenpäin.

Orpo arvioi, ettei viikonlopun kriisi jättänyt syviä haavoje, vaan haavoja saatiin kurottua kiinni. Orpon mukaan puolueet olivat todella kaukana toisistaan asioiden ratkaisussa, mutta ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikassa puolueiden kantoja pystyttiin yhdistämään järkevällä tavalla.

– Jokainen on joutunut joustamaan, jokaista harmittaa ainakin vähän. Se totta kai vaatii vähän sielunhoitoa koko neuvottelujoukolle, niin se menee aina.

Orpon mukaan ilmasto- ja maahamuuttoasioissa tekstit on ”pitkälti paketissa”, mutta hallitusohjelmaa viimeistellessä joitakin yksityiskohtia saatetaan vielä käydä läpi.

Orpon mukaan ilmastopolitiikan kokonaisuudessa keinovalikoima vaatii vielä avaamista. Hiilineutraaliustavoitteesta pidetään Orpon mukaan kiinni, ilmastolakia ei avata.

HALLITUSNEUVOTTELUJEN aikatauluista Orpo sanoi pitävänsä kiinni alkuperäisestä arviostaan. Kesäkuun alkupuoli ei Orpon mukaan ehkä ole mahdollinen.

– Juhannukseen mennessä pitää olla valmista. Tietenkin toivon, että nyt työskennellään niin ripeästi kuin mahdollista. Kaikki päivät otetaan käyttöön, talo tulee olemaan auki niin pitkään kuin neuvotteluja pystytään aina päivisin jatkamaan. Mennään ratkaisumielellä, hän kuvasi.

Vaikeimmiksi kysymyksiksi Orpo nostaa sosiaali- ja terveyspalvelut, talouden raamin ja kasvu- ja työllisyystoimet. Sote-asioista hän mainitsi lyhyen aikavälin ongelmat, kuten pitkät jonot ja vanhuspelvelujen ongelmat sekä niiden ratkaisujen etsimisen.

– Sitten myös, että millaisia ratkaisuja sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmään tehdään niin, että palvelut ovat myös neljän vuoden päästä paremmat kuin ne on tänään.

Orpon mukaan talouden raami on erittäin haastava. Sopeuttamisen tarve asettaa neuvottelijat Orpon mukaan kovaan paikkaan.

– Pitää hakea säästöjä, mutta samaan aikaan rakenteellisia uudistuksia. Kasvu- ja työllisyystoimet on se kolmas elementti – nämä on ne, mitä nyt kaikkein eniten joudutaan neuvottelemaan ja miettimään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE