Juhlaviikkoperinne kuplii Helsinginkin kohdalla. Flow-festivaali sai vasta sormen pystyyn ahneuden ja narsistisen kiiltokuvakävelyn vallattua turhan keskeisen sijan. Jälkiä riittää.

Festivaali tarkoittaa juhlaa (juhlallista), ilon ja mieltä kohottavien kokemusten tuottamista. Optimaalisen tunnelman luominen ei ole yksinkertainen asia.

Ongelmaksi tuntuu muodostuvan se, miten kohdistaa ohjelmisto mahdollisimman suurelle yleisölle. Se varmistaisi paitsi talouden, myös intiimimmät tilaisuudet, kokeilut ja uudistukset. Samalla on muistettava, että jonkin vuoden kuluttua kaikki saattaa olla vallan toisin.

Porra tosissaan

Lauri Porran “Kohta”-teos on vakavamielinen kannanotto niin yleisen kuin yksityisenkin maailman tilaan.

Alakuloinen harmonia vie heti alussa ajatukset syvälle aiheeseen. Latautunut RSO esittelee teoksen ilmaisukirjoa, draaman henki mukaanlukien. Vaskien vahva osuus, vivahteikkaasti sahaava rytmikäs jousisto, lyömäsoitinten riitinomainen jyske täyttävät partituurin. Toiston tehot ovat käytössä, erilaisia soitinnus- ja orkestrointiesimerkkejä riittää. Akustinen sointi ja Teemu Korpipään loihtima elektroninen taso ovat tasapainossa. Porran uusvanha soitin Omniwerk muokkaa hillitysti maisemaa. Laulaja-lyyrikko Paperi T avaa ikkunat ihmissisimpään ja maailman nykytilaan. Saranat natisevat.

Magnus Lindbergin tilausteos “Two Episodes” oli saanut lontoolaisilta ohjeen muistaa Beethovenin IX sinfoniaa. Myös Sibeliuksen pieni pianoteos “Capriccietto” on teoksen taustalla. Säveltäjän tietotaito tuottaa täysipainoisia, jänniä harmonisia sävyjä. Teos uhkuu valoa ja voimaa, paloittelee materiaalia seesteisen tasapainoisesti, tarjoaa vietävän tai oik. vuotavan kauniita hetkiä. Säveltäjäuskollista tahtotyyliä. Lindbergin suvereniteettia luonnehtii käsite intensiteetti. Ote on aina määrätietoinen, vaikka tuntu olisi miten hauras. Riemastuttava loppunousu sopisi festivaalikruunuksi. Dalia Stasevska näytti mihin kapellimestarimatka on jo edennyt. Orkesterin pitävää hallintaa, tulkinnan tietoista näkemyksellisyyttä. RSO totteli ja heittäytyi.

Orkesteriloistoa RSO:sta HKO:hon

Kun orkesteri vaihtui HKO:ksi, muuttui musiikkityylikin. Mendelssohnin Kesäyön unelman alkusoitto oli valon kesämaasta herännyt, Suomiluonto kun on koivunlehteä isompi käsite. Keveys hämmästytti, heleys oli ilmavaa rytminen päästely vastapainona. Täällä laskemattoman auringon maassa voisi joskus ottaa mallia tällaisesta kesäyön käsittelystä ja kohtaamisesta. Teoksen tanssiryhmä esitteli Kesäyön taitojaan akrobaattisen näyttävästi.

John Luther Adamsin minimalismin jälkikaiku, “Become Ocean”, on tauottomana hyökyvä meren ja musiikin symbioosi. Teoksessa kaikuu hitaan liikkeen käskyvalta, lakkaamattomien maininkien musiikillinen huokaus, häilyvänä vangitseva liike. Matkaa luonnehtii palindromi-tekniikka, paluu alkuun. Paperi T:n uhkakuvakin sai tukea. Kun jäinen napaseutu sulaa, muuttuuko ihminen silloin osaksi vettä, valtamerta?

Dalia Stasevska hioi Mendelssohnin “Kesäyön unelman” näkymättömistä langoista pidellen ikimuistoisen kokemuksen. Adamsin raskaana vellova massa eli hitaassa liikkeessään. Lindbergin värikylläinen teos piteli otteessaan, virkeä tulkinta. Porran teos teki näyttävästi kunniaa uudelle tulokkaalle.

Matti Saurama