Teatteri & Tanssi

Juhlaviikkojen katalonialaisesitys Birdie oli miniatyyrimallinnus suurista kohtalonkysymyksistä

Pasqual Gorriz
Apokalyptinen kansainvaellus päätyy Melillan aidalle, jonka toisella puolella vartoo golf-kolon kita.
Pasqual Gorriz
Apokalyptinen kansainvaellus päätyy Melillan aidalle, jonka toisella puolella vartoo golf-kolon kita.
Pasqual Gorriz
Apokalyptinen kansainvaellus päätyy Melillan aidalle, jonka toisella puolella vartoo golf-kolon kita.

Helsingin juhlaviikkojen tytärfestivaali Stage avattiin Korjaamolla tänä vuonna esityksellä, jonka voi sanoa olevan lähtökohdiltaan todella ajan hermolla. Sen polttopisteessä oli Pohjois-Afrikasta Espanjaan suuntautuva pakolaisvirta, ja esittävä ryhmä tuli Barcelonasta, jossa tehtiin viime perjantaina terrori-isku vain päivää ennen kuin Suomen Turussa tapahtui vastaavia kauheuksia.

Ei ollut mikään kohtalonomainen sattuma, että ”Birdie”-esityksen videoscreenillä näkyi Marokon lippu. Sekä konkreettinen että vertauskuvallinen dynamo esityksessä on näet Espanjan Pohjois-Afrikan erillisalueisiin kuuluva Melillan kaupunki, joka  sijaitsee Marokon valtion sisällä Välimeren rannalla. Unelma vapaudesta törmää tässä pikkuparatiisissa kaupungin ympärille 20 vuotta sitten pystytettyyn seitsemän metriä korkeaan ja 20 kilometriä pitkään teräsaitaan. Sillä pidetään Länsi- ja Pohjois-Afrikasta virtaavat maahanmuuttajavirrat hallinnassa.

Melillassa, entisessä vapaasatamassa, vapaus on varsin suhteellinen käsite. Aidan sisällä liputttaa vapaan liikkuvuuden puolesta vaahtoava EU, toisella puolella liehuu Marokon punainen yhden tähden lippu kuin vaaran merkkinä. Toisella puolella elää toivo päästä parempaan maailmaan, toisella puolella lyödään golfpalloa haaveena päästä reiältä alle ihannetuloksen. Siis taas se birdie!

Helsingin Juhlaviikot, Korjaamo

Agrupación Senor Serrano: Birdie

Esityskonsepti Àlex Serrano, Pau Palacios & Ferran Dordal – Valosuunnittelu ja video-ohjelmointi Alberto Barberá –
Esiintyjät Àlex Serrano, Pau Palacios, David Muñiz, Simone Milsdochter (ääni) 

Aidan yli luvatta yrittäviä maahanmuuttajia rinnastettiin esityksessä lintuihin, sekä vapauden symbolina että hitchcockilaisena uhkatekijänä. Kun linnut kerääntyvät kököttämään joko aidalle tai, niin kuin Hitchcockin klassikkoelokuvasssa, kiipeilytelineelle (jollainen Melillan aitakin julman ironisesti ajatellen on), niin muodostavatko ne automaattisesti uhkan meille kunnon ihmisille, pohtii esitys.

Vangitsee katseen, ajatukset vain puolittain

Agrupación Senor Serranon Birdie on yhdistelmä videotaidetta, installaatiota ja äänikollaasia, perinteistä teatteria siinä ei ole pätkääkään. Kaksi ryhmän jäsentä liikkuu pitkin näyttämöä videokameroiden kanssa siirtäen screenille apokalyptisia näkyjä. Ilman kameroita nuo näyt eivät uhkaavaa luonnettaan paljastaisikaan, sillä ne on luotu näyttämän lattialle pienen pienillä miniatyyrihahmoilla.

Tuhansien muovifiguurien kansainvaelluksen syitä ei tarvitse arvailla: ilmastonmuutoksen aiheuttama ruoka- ja vesipula, ebolan ja muiden fataalien sairauksien luoma paniikki, poliittiset epävakaudet eri puolilla Afrikkaa, taloudellinen riisto (Shellin tankkiauton pienoismalli ei sekään ole sattumalta näyttämöllä)… sen tähden pitkä virta kiertää vääjäämättä kohti näyttämölle pystytettyä minimittaista Melillan aitaa, kohti vapautta, joka ei kuitenkaan kovin monelle koita.

Figuurivirrassa pakenevat yhtenä massana eläimet ja ihmiset. Eläinhahmoissa näkyy maapallon luonnonkierron pitkä historia: dinosaurukset tallustavat rinnan kotijäätikkönsä menettäneiden jääkarhujen kanssa. Ympäri käydään ja yhteen tullaan, näissä lopun ajan asioissakin.

Birdie onnistuu vangitsemaan katseen sataprosenttisesti, mutta ajatukset vain osittain. Ehkä me olemme jo nähneet niin paljon kuvavirtaa pakolaisista, sulavista napajäätiköistä, kasvavista kuivuusalueista, että miniatyyriperformanssi ei oikein enää kouraise, kiinnostaa kyllä yksityiskohdissaan. Väläykset Hitchcockin Linnut-elokuvasta ja muu screenille ajettu sälä eivät auta asiaa, pirstaloivat mieltä vaan entisestään.

Kiistattoman naulitseva esitys Birdie  kuitenkin on. Kun tuulikone hyrähtää lopussa  käyntiin muovihahmoista siivotulla näyttämöllä, huomaa ajattelevansa, että tässäkö kaikki olikin.

Mutta se tuuli, koneellisenakin. Se tuo aavistuksen vapaudesta, lintusen, liidosta.

Birdiellä esitykset vielä Korjaamon Vaunusalissa ti 22.8. ja ke 23.8.  klo 20.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat