Esitys veti puoleensa, piti otteessaan ja miellytti korvaa ja silmää. Ei mitään vahinkoja, niin varma siivillään leijaamaan ja totutusta irrottautumaan muusikko oli.

Sallinen toteaa esittelyssä, että tilaisuutta voi pitää joko musiikkikonserttina tai esitystaideteoksena. Kyse on ajattelutavasta, tottumuksesta ja tarpeista.

Musiikki saa kokonaishahmonsa yhtäaikaisesti soittimen ja liikkeen voimin. Liike kuvaa sävelkulkuja, mutta erikoisuuksia vältellen. Mukana ei ole jäykkää ojentelua tai keinotekoista kuvaannollisuutta. Kaikkinainen teennäisyys loistaa poissaolollaan.

Säveltäjänimet pitävinä vetonauloina

Konsertin säveltäjälista on näyttävä: Luciano Berio, Franco Donatoni, Olivier Messiaen, Outi Tarkiainen ja Steve Reich.

“Berion Lied” on kuin kuva nuoresta muusikosta tämän kävellessä kohti musiikkiaan. Äkkiä arka ja pakoileva juoksutus lehahtaa kuin vahingossa eetteriin. Muusikko Lauri Sallinen esittäytyy siinä klarinetti, konsertin musta ohjenuora, kädessään.

Teosilmeet vaihtelevat luonteiden lailla. Huokaavien hengähdysten ja lähes pelkän liikekielen avulla toteutetun ohella kuullaan (ja nähdään) monenmoista, tempoilevaa, vääntelehtivää, horjahtelevaa ja äkkiväärää otetta sekä laulun tapailua, lähes joikaamista.

“Berion Sequenza IXa” -teoksessa ei soitin soi, sävelet ilmaistaan tanssin elekielellä ja vihellyspuhalluksen vaimein voimin. Reichin “New York Counterpointissa” elektroniikka keskustelee klarinetin kanssa. Ääni äänestä, ääni äänelle -periaate toimii. Kontrapunktiseen vastaäänihaasteeseen vastataan.

Milloin soitto taas lepattaa lettinauhan lailla äärellisestä äärettömiin, milloin haaveellinen ja hidasteleva kulku kehottaa kuulijaa keskittymään paljastaessaan soittimen, säveltäjän ja soittajan sisintä. Soiton lataus kestää pitkät äänet ja verkkaisen kiipeilyn, rivakat, täplinä töpöttelevät tai särkyneet ja rispaantuneet äänet. Maalaileva ote kutsuu ajatuksen laveammille laitumille, aito levottomuuden tunne puhuu “uskaltaisinko lähestyä” -kieltä.

Että soittaja hiestyy, kertoo soittamisen olevan oikeastaan aina jonkinlaista tanssia, liikettä eri kategorioin, huomaamattomasti, pienesti tai näyttävämmin.

Niin se soolosoitin: Sallisen klarinetissa on kaunis, pyöreän täyteläinen ääni. Sointi on eheä olematta kireä.

Solistin esiin loihtimat teoskohtaiset pikkumonumentit kohosivat tavanomaista konserttikokemusta ylemmäs. Taiteilijalla on hallussaan toimiva idea ja hänellä on herkkä kosketus yleisöön. Musiikin lähestymistapa toimii ja virkistää. Vanhaklassisesta poikkeava moderni ajattelu ei hypi silmille, maailma on valloitettu – uudelleen täytettäväksi.

Matti Saurama