Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Julkisen sektorin työntekijät ovat luottaneet hallituksen lupauksiin” – JHL:ltä tiukka ei uusille leikkauksille

Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine.

Ammattiliitto JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine ihmettelee maan hallituksen poukkoilevaa linjaa Suomen talouden hoidossa.

Hän palauttaa mieleen, että kun kilpailukykysopimus syntyi viime vuonna, hallitus iloitsi siitä, että Suomen talous lähtee nousu-uralle. Työpaikkojakin oli luvassa lisää.

Kilpailukykysopimus on JHL:n aloilla tulossa voimaan helmikuun alusta. Työajan pidennyksen lisäksi sopimus leikkaa julkisen sektorin työntekijöiden lomarahaa 30 prosenttia kolmen vuoden ajan.

– Julkisen sektorin työntekijät ovat ottaneet ison siivun Suomen talouden tasapainottamisesta. Kolmivuotisen lomarahaleikkauksen takia he kantavat kilpailukykysopimuksen rasitusta myös pitempään kuin muut, Niemi-Laine sanoo.

Nyt hallitus kuitenkin uhkaa jo uusilla leikkauksilla.

– Meille tämä ei käy. Julkisen sektorin työntekijät ovat luottaneet hallituksen lupauksiin siitä, että leikkausten aika on ohi.

– Olemme uskoneet siihen, että hallitus alkaa nyt investoida ja luopuu leikkauslinjasta.

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) on puhunut 1-2 miljardin euron lisäleikkaustarpeesta. Hänen mukaansa lisäleikkauksista voidaan luopua, jos paikallinen sopiminen etenee.

Niemi-Laine kysyy, sisältääkö tämä viesti uhkauksen.

– Jos paikallista sopimista ei lisätä, niin taas leikataan, niinkö?

JHL ei hyväksy tällaista uutta toimenpiteiden kytkentää.

Paikallinen sopiminen ei edes kuulu hallitukselle, vaan työmarkkinaosapuolille, Niemi-Laine huomauttaa.

– Nyt hallitus kuitenkin valmistelee paikallista sopimista vauhdittavia lisätoimia käsiteltäväksi huhtikuun kehysbudjettiriihessään.

Olemme uskoneet siihen, että hallitus alkaa nyt investoida ja luopuu leikkauslinjasta.

JHL:n puhenjohtaja muistuttaa, että kilpailukykysopimuksen syntyessä sovittiin, että hallitus ei rupea yksipuolisesti lisäämään paikallista sopimista erillisellä lainsäädännöllä tai muutoin.

JHL:n mielestä on tärkeää, että hallitus pidättäytyy nyt kaikista leikkauksista. Kilpailukykysopimuksen sekä sote- ja maakuntauudistuksen on annettava tulla voimaan rauhassa.

– Nyt on aika lisätä suomalaisten ostovoimaa ja uskoa parempaan. Maltti on taloudenpidossakin valttia, Niemi-Laine toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE