Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Juna on lähtenyt liikkeelle, mutta Suomi on jäänyt asemalle” – Jaakonsaari moittii Sipilän hallitusta passiivisuudesta

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari Euroopan parlamentin pressikahveilla Helsingissä perjantaina.

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) moittii Juha Sipilän hallituksen ministereitä passiivisuudesta Euroopan unionissa käytävästä sosiaali- ja hyvinvointiasioita koskevasta keskustelusta.

Sosiaalinen pilari on nyt Euroopan parlamentin, komission ja neuvoston työlistalla. Sosiaalinen ulottuvuus on yksi Euroopan unionin kärkihankkeita.

Jaakonsaaren mukaan Suomi voisi etsiä ratkaisuja ja hakea parhaita käytäntöjä EU-maista myös Suomessa kokeiltavaksi.

– Näyttää siltä, että Suomi on jättäytynyt konsanaan pois keskustelusta. Suomi ei osallistunut Göteborgissa marraskuussa järjestettyyn sosiaaliasioita käsittelevään huippukokoukseen emmekä selkeästi halua tuoda suomalaisen hyvinvointivaltion toimintamalleja ja tulevaisuuskuvia keskusteltavaksi. Juna on lähtenyt liikkeelle, mutta Suomi on jäänyt asemalle, sanoo Jaakonsaari.

Jos olisin Suomen pääministeri, velvoittaisin ministereitä osallistumaan sosiaalista Eurooppaa koskevaan keskusteluun.

– Sosiaalisen pilarin ideana on lähentää EU-maiden työ- ja elinoloja, jotta EU-maat eivät kilpailisi keskenään työoloja ja työehtoja heikentämällä. Maiden sisälle on jo syntynyt kahdet, jopa useammat työmarkkinat, joissa työntekijät ovat eriarvoisessa asemassa, hän jatkaa tiedotteessa.

Jaakonsaaren mukaan se on yksi perussyy oikeutettuun EU-kritiikkiin.

Lisää aiheesta

– Jos olisin Suomen pääministeri, velvoittaisin ministereitä osallistumaan sosiaalista Eurooppaa koskevaan keskusteluun. Asiat kuten työ- ja perhe-elämän yhteensovittaminen, uudet työn muodot, palkkatasa-arvo, perhevapaat ja yhdenvertaisuuskysymykset ovat juuri nyt pöydällä. Mielestäni Suomella on paljon annettavaa tähän keskusteluun. Ministereiden olisi hyvä kiertää EU-maita ja etsiä parhaita käytäntöjä myös Suomessa kokeiltavaksi, sanoo Jaakonsaari.

EU:n sosiaalista pilaria käsittelevä seminaari järjestettiin tänään Helsingissä Eurooppa-talolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE