Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Juoksin ja näin, että pojat vain kaatuvat, verta lensi kaikkialla.” – Shokki-iskussa kuoli ainakin 17

Krimin Kertshin kaupungin oppilaitosiskun kuolonuhrit saivat surmansa ampumisessa, kertovat tutkijat. Venäjän tutkintakomitean tiedossa on nyt 17 kuollutta, ja muun muassa uutistoimisto Tass on uutisoinut 18 kuolleesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Oppilaitoksen ruokalassa räjähti tänään pommi, ja paikalla olleet oppilaat ovat kertoneet myös silmittömästä ampumisesta. Eri venäläisviranomaiset ovat kertoneet, että räjähdyksen aiheutti tuntematon räjähde.

Krimin niemimaan johtaja Sergei Aksjonovin mukaan iskun tekijä oli neljännen vuoden opiskelija, joka ampui itsensä iskun päätteeksi. Hän oli tiettävästi 18-vuotias.

Komitea kertoo, että tässä vaiheessa tekoa tutkitaan joukkosurmana. Aiemmin viranomaiset ilmoittivat, että tutkintanimike on terroriteko.

Opiskelijat hyppivät ikkunoista

Monien uhreista on kerrottu olevan oppilaitoksen opiskelijoita. Haavoittuneita on tämänhetkisen tiedon mukaan yli 40.
Räjähdys tapahtui ennen puoltapäivää paikallista aikaa.

Komsomolskaja Pravda on haastatellut tyttöä, joka kertoo olleensa oppitunnilla, kun alkoi kuulua pamauksia.

– Aloimme juosta, hyppiä ikkunoista. Raapaisin käteni, itkevä tyttö kuvaili.

– Pääsimme sisäpihalle, ja minuutin päästä kaikki räjähti. Lasit lensivät, alkoi ampuminen. Juoksin ja näin, että pojat vain kaatuvat, verta lensi kaikkialla.

Tyttö kertoi, että myös vieressä juossut ystävätär kaatui eikä enää hengittänyt. Tyttö ei ole nähnyt häntä sen jälkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE