Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jussi Halla-aho perustelee lähtöpäätöstään: “Tällainen tilanne ei ole terve”

Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho kertoo Youtube-videolla ratkaisustaan lähteä perussuomalaisten puheenjohtajakisaan.

Hän huomautti, että Timo Soini on istunut puheenjohtajana 20 vuotta ilman vakavasti otettavaa haastajaa.

— Tällainen tilanne ei ole terve, varsinkaan näin suuressa puolueessa.

— Jos johtoa ei koskaan haasteta, se saa aina 99 prosentin kannatuksen tai tulee valituksi yksimielisesti, tämä vie johdolta tarpeen ja mahdollisuuden kehittyä.

Halla-ahon mukaan suuri osa kentästä alkaa tällaisessa tilanteessa uskoa johdon erehtymättömyyteen ja kuolemattomuuteen.

— En halua, että seuraava puheenjohtaja istuu paikallaan 20 vuotta.

Halla-ahon mukaan hän teki ratkaisunsa jo hyvän aikaa sitten.

Lisää aiheesta

Halla-ahon mukaan hän pitää kisan ennakkosuosikista Sampo Terhosta, mutta nyt näyttää siltä, että Terho on perintöprinssi, puolue-eliitin ehdokas.

— Se että istuva johto saisi nimittää seuraajansa, ei ole mielestäni tätä päivää.

Halla-aho itse on valmis rajaamaan puheenjohtajan kaudet kolmeen tai neljään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE