Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jussi Halla-aho: Pitääkö taistella brutaali sota tehdäkseen itsenäisyydestä “laillisen” ja hyväksytyn?

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kirjoittaa arvostetun brittiläisen taloussanomalehden The Financial Timesin sivuilla itsenäisyydestä. Halla-ahon kirjoitus on lukijakirjepalstan päivän luetuin juttu.

Halla-aho sivuaa Katalonian tapausta. Hän kysyy, onko kansalla oikeus valita itsenäisyys.

“Ellei, miksi minun valtiollani tai millään maalla oli se oikeus? Voiko olla niin, että oikeus itsemääräämisoikeuteen oli ennen muttei enää?”

Halla-ahon mukaan jotkut argumentoivat sanomalla, että Katalonian kansanäänestys rikkoi Espanjan perustuslakia. Hän ei hyväksy perustetta.

“Jos itsenäisyys on legitiimi tavoite, kuten sen täytyy olla, mutta ei ole keinoa jolla tavoitella sitä laillisesti, kuten Katalonian tapauksessa tilanne on, täytyy olla legitiimiä julistaa itsenäisyys yksipuolisesti, kunhan päätös on tehty demokraattisesti.”

Halla-aho muistuttaa, että useimmat itsenäiset nykyvaltiot syntyivät “laittomasti”. Tämä pätee niin Suomeen kuin Yhdysvaltoihin.

“Onko näiden maiden itsenäisyys siis laitonta? Voiko tosiaan olla niin, että pitää taistella brutaali sota tehdäkseen itsenäisyydestä “laillisen” ja hyväksytyn?”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE