Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jussi Halla-ahon suosio nousee, nyt puhuu Timo Soini: “Joku voi onnistua minua paremmin”

Ulkoministerin työhuoneen ikkunasta näkyvät jäänmurtajat. Seinältä katselee oppi-isä Veikko Vennamo.

Kannatustavoitteen pitää olla aina pikkuisen enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Yksikään poliitikko ja kansanliike ei voi lähteä sitä, että vaaleissa tulee tappio. Näin linjaa puheenjohtaja, ulkoministeri Timo Soini perussuomalaisten tavoitteen kuntavaaleissa.

Perussuomalaisten kannatus viime kuntavaaleissa oli 12,3 prosenttia ja puolue sai lähes 1 200 valtuutettua,

– Nyt valtuutettujen määrä laskee niin paljon valtuustojen kokojen myötä, että se (tavoite) tulee olemaan haasteellinen. Siihen on kuitenkin ihan täysi mahdollisuus, ehdokasasettelua on vielä viikkoja jäljellä. Se ratkaisee suurelta osin meidän kohdalta vaalin tulosta.

Soini lähtee itsekin ehdokkaaksi Espoossa.

– Kunnanvaltuutettuna meinaan jatkaa, olen sitten ministeri tai kanisteri tai mikä tahansa. Sieltä poliittinen urani on alkanut, ja pidän siitä. Se on tärkeää työtä.

Maakuntavaaleissa vuoden kuluttua Soini ei aio itse olla ehdolla. Hän arvelee, että maakuntavaaleista tulee eduskunnan esivaali, jossa kansanedustajat mittauttavat suosiotaan.

– Pidän sitä ihan kohtuullisena riskinä, että vaalipiirien kansanedustajat tunkevat sinne äänien kanssa. Toinen kysymys on, jaksavatko he todella paneutua maakuntahallintoon.

Puheenjohtajakisasta hän ei ole vielä päättänyt mitään eikä tiedä, päättääkökään ennen kuntavaaleja. Päätös ei ole helppo.

– Kun sen aika on, pitää lähteä sen verran kauas puheenjohtajapaikasta, ettei aamureinoissa pääse kävelemään takaisin.

Soini sanoo voivansa osallistua puolueen toimintaan ministerinä sittenkin, kun ei enää ole puheenjohtaja, mutta uuden johdon tekemisiin hän ei puutu.

– Päätöksen täytyy olla omani riippumatta siitä, keitä muita on ehdokkaana tai haastamassa. Mutta ei tietenkään ole vähämerkityksellinen asia, kuka perussuomalaisia johtaa. Joku voi onnistua minua paremmin, mutta joku voi olla täydellinen katastrofi.

STT–SANNA NIKULA

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE