Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jussi Saramo: Kokoomuksella tuulesta temmattuja työllisyyslukuja – “Todella vastuutonta tappaa lypsävät lehmät”

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Oppositiopuolueet ovat julkaisseet vaihtoehtobudjettinsa, joita käsitellään tänään eduskunnassa. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jussi Saramon kokoomuksen vaihtoehto lisäisi eriarvoisuutta ja vaarantaisi koronasta toipumisen paitsi ihmisten hyvinvoinnin myös talouden kannalta. Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien ehdotuksia Saramo ei pidä edes vakavasti otettavina.

Demokraatti

Demokraatti

Saramon mukaan kokoomuksenkin vaihtoehdossa on epäuskottavia ja harhaanjohtavia osia, kuten tuulesta temmatut työllisyysluvut sekä julkishallinnon säästöt, joiden kohteita ei kerrota. Kiitosta kokoomus ansaitsee kuitenkin rehellisestä ideologian paljastamisesta leikatessaan hyvinvointivaltiosta ja siirtäessään rahaa pienituloisilta suurituloisille.

“Kokoomuksen vaihtoehtobudjetti on samaa vanhaa, jo valmiiksi suurituloisia suosivaa talouspolitiikkaa. Erityisen vaarallista pienituloisilta leikkaaminen olisi nyt, kun talouden kasvu on saatu hyvään alkuun, mutta ensi vuoden näkymä on yhä hyvin epävarma”, Saramo toteaa tiedotteessa.

“Lievästi elvyttävää talouspolitiikkaa on pidetty järkevänä vielä ensi vuodelle, koska työttömyyden väheneminen on vasta alkanut. Uusimmat tiedot koronapandemian vaikutuksista maailmalla ovat uhka Suomen viennille ja kotimaisille palveluille, nyt olisi vastuutonta heittää hukkaan Suomen onnistunut koronapolitiikka ja päästää talous työttömyyttä ja siten myös velkaa kasvattavaan laskukierteeseen.”

Saramo huomauttaa, että velkapelottelusta huolimatta myös kokoomus olisi valmis ottamaan lisävelkaa, kunhan huonompiosaisilta leikataan.

“Kokoomus haluaa myydä miljardeilla valtionomaisuutta – se pahentaisi nettovelkaa, kun lainaa saa kiinteällä negatiivisella korolla ja valtion omistusten tuotot ovat vuodesta toiseen korkealla tasolla. Todella vastuutonta tappaa lypsävät lehmät.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE