Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jutta Urpilainen antaa sijoitusvinkin: Tällä toimella rahat 7-kertaisesti takaisin

SDP:n kansanedustaja, entinen valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) jatkaa tänään maanantaina päiväkotivierailujaan Lapualla.

“Päiväkodit ovat olleet hyvin erilaisia, sillä osa toimii vuoropäiväkotina, osa oli kaksikielisiä, osassa taas maahanmuuttajataustaisten lasten osuus on yli 80 prosenttia kaikista lapsista. Osassa kiinteistöt olivat aivan uusia, kun taas osassa päiväkoti toimi hyvinkin vanhoissa tiloissa. Vaikka vierailemani päiväkodit olivat erilaisia, on niillä myös ollut yhtäläisyyksiä. Kaikkia päiväkoteja on yhdistänyt osaava ja omistautunut henkilökunta, joka on saanut laadukkaan koulutuksen vastuullista tehtävää varten.”

Urpilainen kirjoittaa asiasta Pohjalaisessa.

“Monessa kunnassa päiväkodeissa näkyvät myös Sipilän hallituksen säästötoimet, joiden myötä varhaiskasvatuksen ryhmäkoot ovat kasvaneet. Hallitus nimittäin päätti säästää varhaiskasvatuksesta rajaamalla subjektiivista oikeutta päivähoitoon ja kasvattamalla ryhmäkokoja. Onneksi hallitus kuitenkin päätti vetää alkuperäisen esityksensä varhaiskasvatuksen maksujen korottamisesta pois ja päätyi keventämään pienituloisten varhaiskasvatusmaksuja. Tämä oli askel oikeaan suuntaan.”

Urpilaisen mukaan varhaiskasvatukseen kannattaa panostaa.

“Euron sijoitus varhaiskasvatukseen tuottaa myöhemmin jopa seitsemän euroa takaisin. Tämä johtuu muun muassa siitä, että se tasoittaa lasten erilaisia kotoa saatuja lähtökohtia ja edistää lapsen mahdollisuuksia tasapainoiseen kasvuun.”

Suomessa yli 4-vuotiaista 75 prosenttia osallistuu varhaiskasvatukseen, kun Ruotsissa vastaava luku on 96 prosenttia.

Lisää aiheesta

“Varhaiskasvatus on tehokas keino parantaa oppimisen edellytyksiä, vähentää työttömyyttä ja kaventaa tuloeroja sekä vähentää huono-osaisuuden periytymistä. Varhaiskasvatukselle kuuluu vahva asema yhteiskunnassamme ja siellä työtä tekevät ansaitsevat meidän kaikkien kiitoksen”, Urpilainen kirjoittaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE