Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Jutta Urpilainen puhuu rukousviikolla suomalaisesta uskosta

Hämeenlinnan kristilliset seurakunnat viettävät yhdessä ensi sunnuntaina 22. tammikuuta kristittyjen ykseyden rukousviikon tilaisuutta Hämeenlinnan kirkossa.

Suomi100 – suomalainen usko tilaisuuden juhlapuheen pitää kansanedustaja Jutta Urpilainen (sd.).

Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan osuu myös reformaation 500-vuotismerkkivuosi. Kansankielinen Raamattu oli reformaation tärkeimpiä hedelmiä.

Ekumeenisella rukousviikolla seurakunnat tiedostavat erityisesti, että yhteisiä asioita on enemmän kuin erottavia ja että yhteinen todistus uskosta ja kärsivien auttaminen on paras viesti maailmalle.

Presidentti Sauli Niinistö sanoo antamassaan ekumeenisen rukouspäivän julistuksessa: ”Kiitollisina kansakuntamme vapaudesta rukoilemme rauhaa ja sovintoa oman kansamme keskuuteen ja koko maailmaan.”

Ekumeeninen rukousviikko muodostaa maapallon ympäri ulottuvan rukousketjun. Kaikkialla maailmassa rukoillaan samaan aikaan 18.–25. tammikuuta kristittyjen ykseyden puolesta yhteisten tekstien pohjalta.

Ekumeenisen rukousviikkoperinteen katsotaan alkaneen Yhdysvalloista. Suomessa rukousviikkoa on vietetty 1950-luvulta alkaen, mutta säännöllisen viettämisen lasketaan alkaneen vuodesta 1964, jolloin Helsingin Vanhankirkon seurakunnassa järjestettiin rukousviikon tilaisuus.

Lisää aiheesta

Tilaisuus alkaa Hämeenlinnan kirkossa 22.1. kello 18.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE