Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jyrähdys SDP:stä: “Kokoomus tarjoaa hyytävää kyytiä”

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Kuvassa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vaaliristeilyllä.

Pienituloiset duunarit ja eläkeläiset tulevat kärsimään, jos kokoomus saa talouspoliittisen ohjelmansa käytäntöön. Näin arvioi SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov.

Demokraatti

Demokraatti

Kokoomus esitteli talouspoliittisen ohjelmansa vaaliristeilyllä sunnuntaina.

Puolueen tavoitteena on tasapainottaa Suomen julkista taloutta ensi vaalikaudella kuudella miljardilla eurolla. Menoja sopeutettaisiin muun muassa “säästämällä vähemmän tärkeistä kohteista” ja jarruttamalla indeksejä.

Filatovin mukaan kokoomus tarjoaa hyytävää kyytiä erityisesti pienituloisille ja eläkeläisille.

– Kokoomus sanoo jäädyttävänsä valtion indeksejä. Esimerkiksi eläkkeiden indeksikorotukset pitävät huolta siitä, että eläkkeet pysyvät hintojen nousun perässä. Sama koskee sairauspäivärahaa ja niin edelleen, hän kirjoittaa Twitterissä.

FILATOV huomauttaa, että kokoomuksen ajama asumistuen leikkaus osuisi kipeästi työssäkäyviin pienituloisiin perheisiin.

– Kokoomuksen vaihtoehtobudjetin leikkaus oli 70 euron luokkaa kuukaudessa. Eli kyllä duunarinkin nettotulot laskisivat – erityisesti kasvukeskuksissa, jossa on isoin työvoiman tarve ja asuminen kallista.

Lisää aiheesta

Ansiosidonnaisen työttömyysturvan leikkaus ei säästä Filatovin mukaan valtion menoja, koska sitä ei makseta valtion pussista.

– Se säästäisi muun muassa työnantajan kuluja. Lisäksi näyttää siltä, että palkankorotuksetkin laitettaisiin valtion piikkiin ja hoidettaisiin verokevennyksin.

Filatov sanoo olevansa samaa mieltä talouden tasapainottamisen tärkeydestä. Hän huomauttaa, että myös hyvätuloisten on osallistuttava tasapainottamiseen.

– Tämä puuttuu kokoomuksen työkalupakista kokonaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE