Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Jyty: Palkkakehityksen korjaus ei onnistu, jos vientialat määrittelevät naisvaltaisen julkisen sektorin palkankorotusten ylärajat

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty tavoittelee sopimuskierrokselta kunnon palkankorotuksia. Sopimustavoitteiden keskiössä ovat myös työaika ja työhyvinvointi.

Demokraatti

Demokraatti

Liitto vaatii, että alkavissa työehtosopimusneuvotteluissa kiky-tunneista luovutaan tai niistä koituneesta työajan pidennyksestä maksetaan täysi korvaus, joka tehtyjen laskelmien mukaan merkitsisi 1,4 prosentin korotusta sopimuskierroskorotuksen päälle. Jos kiky-tunnit poistuvat, se ei saa Jytyn mielestä alentaa palkankorotuksia.

Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki huomauttaa tiedotteessa, että perus- ja hyvinvointipalveluissa on terveydenhoidon ohella suuri joukko työntekijäryhmiä, jotka ansaitsisivat myös koulutukseensa ja työn vaativuuteensa nähden nykyistä oikeudenmukaisemman palkkakohtelun.

– Pääosa heistä työskentelee esimerkiksi sosiaalisektorilla lasten, nuorten ja vanhusten parissa, opetus- ja sivistysaloilla sekä kirjastoissa kuten myös talous- ja hallintotehtävissä.

Pihlajamäen mukaan palkankorotusten on oltava sellaiset, että ne parantavat jäsenistön ostovoimaa, edistävät samapalkkaisuustavoitteita ja naisvaltaisten julkisen sektorin alojen asemaa.

– Näihin tavoitteisiin päästään parhaiten mahdollisimman suurilla yleiskorotuksilla ja euromääräisellä tai niin sanotulla sekalinjaisella palkankorotusmallilla, Pihlajamäki sanoo.

Jytyn mukaan paikallisesti neuvoteltavissa järjestelyerissä pitää olla niin sanottu täysi perälauta ja jos paikallisen erän jakamisesta ei synny sopua, erä tulee tulla yleiskorotuksena kaikille.

”Mikäli tahtoa löytyy…”

Pihlajamäki korostaa, että nykyisellä palkkatasolla osaavien, koulutettujen ja työhönsä motivoituneiden toimihenkilöiden saaminen naisvaltaisille aloille on vuosi vuodelta vaikeampaa.

– Sillä, miten esimerkiksi kuntatyönantaja pystyy tähän haasteeseen vastaamaan, on kauaskantoiset vaikutukset koko hyvinvointiyhteiskuntamme tulevaisuuteen.

Pihlajamäen mukaan esimerkiksi kuntasektorin palkkakehityksen järjestelmällinen korjaaminen on olennainen osa sitä työnantajapolitiikkaa, jolla on pyrittävä vastaamaan väistämättä eteen tuleviin haasteisiin, joita muun muassa jatkuvasti ikääntyvä väestömme tuo tullessaan.

– Mikäli tahtoa löytyy, liittokohtaisilla neuvotteluilla tulee pystyä puuttumaan moniin alakohtaisiin ongelmiin, kuten palkkatasa-arvoon, esimerkiksi useampivuotisen palkkaohjelman kautta. Tällaisiin kysymyksiin ei kuitenkaan löydetä ratkaisuja, jos niin sanotun Suomen mallin mukaisesti vientialat määrittelevät muidenkin alojen, kuten esimerkiksi naisvaltaisen julkisen sektorin palkankorotusten ylärajat, Pihlajamäki sanoo.

– Vaikka Elinkeinoelämän keskusliitto EK päätti luopua niin sanotuista tupoista, Suomen mallilla EK siihen enemmän ja vähän peitellysti kuitenkin näemmä jatkuvasti pyrkii.

Jyty tavoittelee parannuksia työhyvinvointiin.

Pihlajamäki pitää tärkeänä, että työhyvinvointiin liittyvinä asioina parannetaan muun muassa osatyökykyisten asemaa ja sovitaan korvaavan työn pelisäännöistä.

Jytyn tavoitteena on lisäksi, että luottamusmiesten ja työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttöön, palkkioihin, tiedonsaantiin ja koulutukseen saadaan parannuksia. Luottamusmiesten ajankäytössä on liiton mukaan muun muassa huomioitava paremmin edustettavien moniammatillisuus eikä pelkästään edustettavien määrä.

Jytyn sopimustavoitteissa ovat lisäksi etätyön ja uusien työntekemisen tapojen edistäminen ja työpaikalla oppiminen ja siihen liittyvä ohjaus.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE