Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Jyväskylä kasvaa kohisten

Jyväskylän kaupunki on yksi Suomen vetovoimaisimmista paikkakunnista. Haluttu opiskelukaupunki (JY, JAMK, Gradia ym.) on myös yksi maamme vauhdikkaimmin väkilukuaan kasvattanut kaupunki.

Ahti Ruoppila

Alue- ja järjestöasiantuntija SAK

Vuonna 2017 väki lisääntyi 1338 henkilöllä, ja yli 1600 uutta asuntoa rakennettiin. Pitkään surkeina olleet työttömyysluvutkin ovat parantuneet. Osa työllisyystilastojen parantumisesta johtuu maan hallituksen tilastokikkailuista ja ns. aktiivi- eli raippamallin työttömiin kohdistuneista kurjistamistoimista. Silti aitoja uusia työpaikkoja on syntynyt, mikä on johtanut kaupungin taloudellisen tilanteen paranemiseen ja verotulojen kasvuun. Se taas mahdollistaa palvelujen parantamisen: uusia päiväkoteja, kouluja ja palveluasuntoja rakennetaan. Poliittisen ilmapiirin muutos mahdollistaa myös esim. subjektiivisen päivähoito-oikeuden palauttamisen ja opetuksen lisäresurssoinnin. Erinomainen asia!

Uusia teollisia työpaikkoja syntyy enää vain harvoin, onneksi Jyväskylässä niin Valmet, Moventas, Komas ja monet pienemmät yritykset ovat hyvässä vedossa, vienti vetää ja rekrytointejakin tehdään. Tulevaisuudessa yhä tärkeämmäksi muodostuvat palvelu- ja hyvinvointielinkeinot sekä matkailu. Ne mahdollistavat nykyistä korkeamman työllisyysasteen ja sen, että monenlaisille osaajille riittää töitä vuosikymmeniksi eteenpäin.

Jyväskylän liikuntapääkaupunkistrategiaan hyvin istuva Hippos2020-hanke on edennyt varsin yksituumaisesti eteenpäin. Tavoitteena on kansainvälisesti ainutlaatuinen keskittymä, joka yhdistää liikunnan, urheilun, hyvinvoinnin, terveyden edistämisen ja tutkimuksen sekä näiden alojen teknologisen tuotekehityksen tiiviiksi kokonaisuudeksi. Se tuo lisää työpaikkoja ja monipuolistaa liikuntamahdollisuuksia niin harrastajille kuin kilpaurheilijoillekin. Hippos2020 ei ole vain kilpaurheilua ja penkkiurheilua varten, vaan tiivis yhteys monipuoliseen tutkimustoimintaan ja uuteen sairaalaan antavat uusia mahdollisuuksia kansanterveyden parantamiseen ja sitä kautta sairauskulujen vähentämisen. Tietysti tavoitteena on tuoda seudulle lisää tapahtumia, vierailijoita ja sitä kautta piristää yrityselämää. Erinomaista on ollut seurata, kuinka hyvin valtuutetut ovat paneutuneet suureen ja ei ihan yksinkertaiseen hankkeeseen aina sopimuskiemuroita myöten.

Jyväskylän vetovoimasta ja kasvusta hyötyy myös koko Keski-Suomi. Ilman monipuolista ja elinvoimaista maakuntaa ei keskuskaupunki menesty, eikä päinvastoin. On ollut myös ilo huomata, että sote- ja maakuntauudistuksen takkuilusta ja monenkirjavista vaiheista huolimatta yhteistyö keskisuomalaisten toimijoiden välillä ja koko alueen edunvalvonta on parantunut. Tällä tiellä on hyvä jatkaa, riippumatta siitä miten soten ja maakuntauudistuksen käy.

Kirjoittaja on SDP:n Jyväskylän valtuustoryhmän puheenjohtaja ja SDP:n puoluehallituksen jäsen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE