Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Kaakkois-Suomen sosialidemokraatit: ”Sanna Marinin osaavaa ja määrätietoista otetta tarvitaan myös SDP:n johtamiseen”

Pääministeri Sanna Marin saa Kaakkois-Suomen demarien kannatuksen SDP:n puheenjohtajaksi.

Kaakkois-Suomen sosialidemokraatit kannattavat pääministeri Sanna Marinia SDP:n puheenjohtajaksi elokuun puoluekokouksessa. Asiasta päätettiin keskiviikkon piirikokouksessa.

Demokraatti

Demokraatti

”Pääministeri Sanna Marinin johtama hallitus on luotsannut maatamme poikkeuksellisessa ja ennakoimattomassa tilanteessa määrätietoisesti ja johdonmukaisesti. Kulunut kevät on ollut haasteellinen meille kaikille, mutta rauhallisella ja asiantuntevalla esiintymisellään pääministeri on pystynyt valamaan uskoa siihen, että tästäkin selviämme. Sanna Marinin osaavaa ja määrätietoista otetta tarvitaan myös SDP:n johtamiseen”, Kaakkois-Suomen sosialidemokraattien piirikokous perustelee kannanotossaan.

Keskiviikkona etäyhteyksin piirikokoukseensa kokoontuneet kaakkoissuomalaiset demarit esittävät kannanotossaan huolensa lasten ja nuorten hyvinvoinnista.

”Kevään koronakriisi on koetellut ihmisiä, yrityksiä ja ennen kaikkea hyvinvointia. Lasten ja nuorten hyvinvointi on noussut keskeiseksi huolenaiheeksi, kun normaali arki keväällä radikaalisti muuttui.”

Kannanotossa todetaan, että maan hallituksen, kuntien ja päättäjien ratkaistavana ovat suuret taloudelliset haasteet, mutta kaakon demarien mukaan voimavaroja ja resursseja tulee keskittää myös henkisen hyvinvoinnin ja erityisesti lasten hyvinvoinnin varmistamiseen.

”Etäkoulunkäynti osoitti sen, että eriarvoisuuden osalta on vielä paljon työtä tehtävänä ja näin ollen myös Marinin hallitusohjelman edistäminen tulee tarpeeseen, kun askeleita poikkeustilanteesta ulospääsemiseksi aletaan ottaa. Lasten ja nuorten hyvinvointi on tulevaisuusinvestointi eikä tässä kriisissä saa toistaa lama-aikana tehtyjä virheitä.”

Piirikokous päätti ehdokkaistaan puoluevaltuustoon

SDP:n puoluekokous valitsee elokuussa puoluevaltuutetut käyttämään puolueen ylintä päätäntävaltaa. Piirikokouksen päätöksellä Kaakkois-Suomesta puoluevaltuuston jäseniksi esitetään seuraavia henkilöitä: Sami Virtanen (Kotka), Nina Peltonen (Hamina), Ilkka Nokelainen (Imatra), Johanna Thomander-Tiainen (Lappeenranta), Onni Espo (Kouvola), Niina Ristolainen (Kouvola), Satu Taavitsainen (Mikkeli) sekä Olli-Pekka Kristiansson (Savonlinna).

Varajäseniksi puoluevaltuustoon ovat ehdolla: Heikki Martikainen (Pieksämäki), Jenna Vertanen (Ruokolahti), Sari Melkko (Kouvola), Kari Huovila (Pyhtää), Kari Ojala (Mikkeli), Tiina Montonen (Kotka), Kari Virinsalo (Lappeenranta) sekä Raine Lehkonen (Mikkeli).

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE