Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

Käänne: Leijonien päävalmentaja ei halua jatkosopimusta – “Kunnioitamme Marjamäen päätöstä”

Miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja vaihtuu kauden 2017–18 jälkeen, kertoo Jääkiekkoliitto.

Liiton mukaan Leijonien nykyinen päävalmentaja Lauri Marjamäki on päättänyt, ettei hän käytä sopimukseensa kirjattua optiota kolmannesta kaudesta. Näin Marjamäen pesti Leijonien päävalmentajana päättyy ensi vuoden MM-kisojen jälkeen.

Jääkiekkoliiton puheenjohtajan Harri Nummelan mukaan liitto oli valmis jatkamaan Marjamäen sopimusta.

– Kunnioitamme Marjamäen päätöstä. Uuden päävalmentajan kartoitus on käynnistynyt, ja asiasta kerrotaan lisää heti, kun kerrottavaa on, Nummela totesi.

Marjamäki sai viime kaudella kosolti kritiikkiä työstään sekä World Cupissa että MM-kisoissa. Hän aloitti Leijonien päävalmentajana viime vuoden keväällä Kari Jalosen pestin päätyttyä.

Aiemmin tänään MTV kertoi omiin tietoihinsa perustuen, että Marjamäki olisi ollut valmis jatkamaan Leijonissa alkavan kauden jälkeen. Jääkiekkoliiton tiedonannon mukaan nämä tiedot eivät siis pidä paikkaansa.

Leijonien tuleva kausi alkaa marraskuussa Helsingissä pelattavalla maajoukkueturnauksella. EHT-turnausten lisäksi ensi kauden ohjelmassa ovat olympialaiset ja tuttuun tapaan MM-kisat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE