Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Käännekohta” – Kiina: Aika aloittaa rauhanneuvottelut

Kiinan mukaan Pohjois-Korean kriisi on saavuttanut käännekohdan ja nyt on aika aloittaa rauhanneuvottelut. Kiinan ulkoministeriö kommentoi asiaa sen jälkeen, kun Pohjois-Korea ilmoitti maan johtajan Kim Jong-unin päättäneen lykätä ohjusiskua Guamiin. Guamissa sijaitsee Yhdysvaltain sotilastukikohta.

Iskusuunnitelmasta kerrottiin viime viikolla pian sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkasi Pohjois-Koreaa “tulella ja raivolla”, jos valtio jatkaa Yhdysvaltojen uhkailua.

KCNA:n mukaan Kimille esiteltiin suunnitelma iskusta, mutta hänen kuitenkin raportoitiin seuraavan tilanteen kehittymistä ja “jenkkien tyhmiä toimia” ennen päätöksen tekemistä.

– Jos he välttämättä pitävät kiinni heidän erittäin vaarallisista ja piittaamattomista toimistaan Korean niemimaata kohtaan, Pohjois-Korea ryhtyy toimeen, kuten aiemmin on ilmoitettu, Kimin raportoidaan sanoneen.

Kimin kerrotaan lisänneen olevan välttämätöntä, että Yhdysvallat tekee ensin oikean valinnan, jotta jännitteet lieventyvät ja vaarallinen sotilaallinen konflikti vältetään.

Osa asiantuntijoista on tulkinnut Kimin kommentit mahdollisuudeksi rauhoittaa pahoin leimahtaneita jännitteitä ja sanasotaa maiden välillä.

Kiina on Pohjois-Korean merkittävin diplomaattinen liittolainen. Kiina on toistuvasti pyytänyt sekä Pohjois-Koreaa että Yhdysvaltoja hillitsemään maiden sanasotaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE