Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kabulin autopommi-iskussa kuolleita jo yli 60 – “Rikos ihmisyyttä vastaan”

Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa tehdyn autopommi-iskun kuolonuhrien määrä on noussut yli 60:een, kertovat viranomaiset. Tuoreimpien tietojen mukaan iskussa kuoli 63 ihmistä ja haavoittui 151.

Kuolonuhrien määrän pelätään nousevan, sillä osa haavoittuneista on kriittisessä tilassa.

Sisäministeriön tiedottajan Nasrat Rahimin mukaan ambulanssiin piilotetut pommit aiheuttivat räjähdyksen.

– Itsemurhapommittaja käytti ambulanssia päästäkseen tarkastuspisteiden ohi. Hän pääsi ensimmäisen tarkastuspisteen ohi sanomalla, että oli viemässä potilasta sairaalaan. Hänet tunnistettiin toisella tarkastuspisteellä, jolloin hän räjäytti räjähteillä täytetyn autonsa, Rahimi kertoo.

Äärijärjestö Taleban kertoo sosiaalisessa mediassa tehneensä iskun. Viikko sitten useat ihmiset saivat surmansa, kun Talebanin taistelijat hyökkäsivät luksushotelliin Kabulissa.

Kuulin ison räjähdyksen ja pyörryin.

Uutistoimisto AFP:n mukaan tämänpäiväinen isku tehtiin vilkkaalla alueella, jossa muun muassa Afganistanin hallinnolla on rakennuksia ja Euroopan unionilla toimisto. Rakennusten ikkunat tärisivät räjähdyksen voimasta ainakin kahden kilometrin säteellä.

Lisää aiheesta

Räjähdyspaikan lähellä sijaitseva sairaala on täyttynyt haavoittuneista. Ariana TV:lle haastattelun antanut mies kertoo yrittäneensä viedä haavoittuneen veljensä kyseiseen sairaalaan, mutta heidät käännytettiin pois.

– Ihmisiä, joilla ei ole hengenvaarallisia vammoja, pyydetään menemään muihin sairaaloihin, mies kertoo.

Tolo Newsin haastattelema mies kertoo olleensa kulkemassa räjähdyspaikan ohi, kun autopommi räjäytettiin.

– Kuulin ison räjähdyksen ja pyörryin. Siellä oli kymmenittäin kuolleita ihmisiä ja haavoittuneita. Verta oli lammikoittain, mies sanoo.

Afganistanin presidentinkanslia tuomitsi teon ja kutsui sitä “rikokseksi ihmisyyttä vastaan”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE