Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kabulin räjähdyksen uhriluku nousee – Al Jazeera: ainakin 80 ihmistä kuollut

Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa sattuneessa räjähdyksessä on kuollut kymmeniä ihmisiä, kertovat eri medialähteet. Lisäksi haavoittuneita kerrotaan olevan satoja.

Al Jazeeran mukaan autopommi-iskussa kuoli ainakin 80 ihmistä. Haavoittuneita on yli 300. Kyseessä oli itsemurhaisku, jossa käytettiin kuorma-autoon piilotettua pommia.

Räjähdys sattui puoli yhdeksältä aamulla keskeisellä paikalla sijaitsevan Zanbaqin aukion lähellä. Alueella sijaitsee useita hallintorakennuksia ja ulkomaisia lähetystöjä.

– Kysesssä on autopommi, kertoo sisäministeriön tiedottaja Najib Danish.

Alueelta nähtiin nousevan paksua savua. Jopa satojen metrien päässä räjähdyspaikalta olevia taloja on vahingoittunut paineaallon vuoksi.

Silminnäkijät kertovat, että kymmenet autot tukkivat alueen katuja. Paniikissa olevat koululaiset pyrkivät turvaan, kun taas osa ihmisistä pyrki turvatarkastuspisteiden läpi etsimään läheisiään.

Al Jazeeran toimittajan Qais Azimyn mukaan alue on yksi Kabulin vilkkaampia paikkoja. Muuten kaupungissa on hänen mukaansa ollut viime viikolla hiljaista.

Lisää aiheesta

– Poliisi on vahvistanut, että tämä oli yksi suurimmista räjähdyksistä, joita Kabulissa on koskaan nähty, Azimy sanoi.

Mikään ryhmittymä ei toistaiseksi ole ilmoittautunut iskun tekijäksi. Taleban on aiemmin kertonut olevansa useiden viime aikoina tehtyjen iskujen takana. Taleban-sissit aloittivat viime kuussa vuotuisen keväthyökkäyksensä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE