Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kabulin uhriluku noussut jo yli 90 henkeen, haavoittuneita lähes 160

Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa tehdyn autopommi-iskun kuolonuhrien määrä on noussut yli 90:een, kertovat viranomaiset. Tuoreimpien tietojen mukaan iskussa on kuollut 95 ja haavoittunut 158 ihmistä.

Iskun tekijät ajoivat räjähteillä lastatun ambulanssin poliisin tarkastuspisteen läpi kadulla, jota saavat käyttää vain hallinnon työntekijät, kertoo BBC. Räjähdys tapahtui lähellä sisäministeriön rakennuksia ja Euroopan unionin toimistoa.

EU:n toimiston henkilökunta oli turvahuoneessa eikä kukaan haavoittunut, toimistosta kerrottiin uutistoimisto AFP:lle.

Rakennusten ikkunat tärisivät räjähdyksen voimasta ainakin kahden kilometrin säteellä.

Äärijärjestö Taleban kertoo tehneensä iskun. Viikko sitten ainakin 25 ihmistä kuoli, kun Talebanin taistelijat hyökkäsivät hotelliin Kabulissa.

Sisäministeriön tiedottajan mukaan suurin osa uhreista oli siviilejä.

Afganistanilaisen uutiskanavan Tolo Newsin haastattelema mies kertoo olleensa kulkemassa räjähdyspaikan ohi, kun autopommi räjäytettiin.

Lisää aiheesta

– Kuulin ison räjähdyksen ja pyörryin. Siellä oli kymmenittäin kuolleita ihmisiä ja haavoittuneita. Verta oli lammikoittain, mies sanoo.

Räjähdyspaikan lähellä sijaitsevassa sairaalassa on paljon kuolleita ja haavoittuneita, kertoo paikalla ollut AFP:n toimittaja. Sairaalan henkilökunta hoiti sinne tuotuja verissään olleita miehiä, naisia ja lapsia, jotka makasivat käytävien lattioilla.

Afganistanin presidentinkanslia tuomitsi teon ja kutsui sitä “rikokseksi ihmisyyttä vastaan”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE