Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Ulkomaat

Kabulissa on tapahtunut aamulla useita räjähdyksiä, joissa on kuollut ainakin kolme ihmistä

Lehtikuva

Afganistanissa pääkaupunki Kabulissa on tapahtunut aamulla useita räjähdyksiä, joissa on kuollut ainakin kolme ihmistä ja haavoittunut 11.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viranomaisten mukaan useita raketteja on ammuttu lähelle tarkasti vartioitua ”Vihreää vyöhykettä”, jossa sijaitsee monia suurlähetystöjä ja kansainvälisiä yrityksiä.

Afganistanin sisäministerin Tariq Arianin mukaan ”terroristit ampuivat 14 rakettia Kabuliin”. Lisäksi kaupungissa on räjähtänyt kaksi pommia, joista toisen kerrotaan surmanneen yhden poliisin ja haavoittaneen kolmea.

Mikään ryhmä ei ole kertonut olevansa iskun takana. Äärijärjestö Taleban on kiistänyt tehneensä iskun.

Kabulissa on viime aikoina tehty monia terrori-iskuja, joista Afganistanin hallinto on syyttänyt äärijärjestö Talebania tai sen liittolaisia.

Viime viikkoina kaupungissa on tehty esimerkiksi kaksi tuhoisaa iskua koulutuskeskuksiin. Äärijärjestö Isis on väittänyt olleensa iskujen takana, mutta Afganistanin hallinto on syyttänyt iskusta äärijärjestö Talebaniin linkittyvää Haqqani-verkostoa.

Neuvottelut kesken, mutta USA haluaa joukkonsa ulos

Taleban ja Afganistanin hallinto käyvät parhaillaan rauhanneuvotteluita, joissa Taleban on sitoutunut olemaan tekemättä iskuja asuinalueille.

Neuvottelut ovat olleet hitaita, ja väkivalta on jatkunut myös niiden aikana. Uutistoimisto AFP:n nimettömän lähteen mukaan neuvotteluissa oltaisiin kuitenkin saamassa pian aikaan ”läpimurto”. Myös Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon on pian määrä tavata molemmat neuvotteluiden osapuolet.

Vaikka Afganistanin rauhanprosessi on takunnut, on Yhdysvallat halunnut vetää joukkonsa pian kokonaan pois Afganistanista.
Virallisen aikataulun mukaan joukot olisi määrä vetää kokonaan pois ensi vuoden puoliväliin mennessä.

Presidentti Donald Trump on halunnut vauhdittaa joukkojen vetämistä, ja onkin spekuloitu, voisiko presidentti vauhdittaa joukkojen kotiuttamista vielä virkakautensa lopuksi. Trump on jo aiemmin väläytellyt mahdollisuutta vetää jäljellä olevat sotilaat pois jopa jouluun mennessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
41€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
23.11.2020
”Tämä on ehkä liian suoraa puhetta, kun näin sanon” – Seppo Kääriäinen nostaa esiin Marin-Saarikko-akselin
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE