Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kädenjälki ei vakuuta” – hallitus saa sapiskaa vauhtisokeudesta postilain sorvaamisessa

SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Suna Kymäläinen on huolissaan postipalveluiden huoltovarmuudesta. Hän pelkää, että postilain valiokuntakäsittelyssä ei ole osattu antaa riittävästi painoarvoa huoltovarmuudelle poikkeustilanteissa.

Kymäläinen jätti tänään asiasta kirjallisen kysymyksen.

– Hallituksen kädenjälki ei vakuuta. Asiantuntijat purkavat huoltaan kansanedustajille. Ehkä vauhtisokeus, yksityistämisvimma ja dynaamisuuden harha ovat päässeet vaikuttamaan postilain muutosesityksen harkinnassa, liikenne- ja viestintävaliokunnan sekä lakivaliokunnan jäsen Kymäläinen epäilee.

Kaikki ei voi olla myytävänä.

Hän painottaa, että lakien tulee kestää aikaa ja erilaisia tilanteita.

– Niitä ei voi laatia kvartaalien mukaan. Siksi harkinta ja eri vaihtoehtojen punnitseminen ovat lainsäätäjän keskeinen työkalu.

Hänen mielestään “tässä maailman tilanteessa” viesti Suomesta on outo. Kymäläinen ei hyväksy sitä, että yhteiskunnan keskeinen työkalu, osoiterekisteri, ollaan luovuttamassa kenelle tahansa postiyrityksen perustajalle.

Lisää aiheesta

– Tätä virhettä ei pidä tämän eduskunnan tehdä, Kymäläinen vaatii.

– Kaikki ei voi olla myytävänä. Sinisilmäisesti ei pidä tuijottaa vain tähän hetkeen ja luottaa sekä uskoa, että kaikissa olosuhteissa sähköiset järjestelmät toimivat. Huoltovarmuuden alasajo on lopettava Postin osalta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE