Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kadonneeksi ilmoitettu nainen löytyi kuolleena, epäilty on kuulustelussa tunnustanut

Poliisi tutkii Pöytyällä kadonneen naisen katoamista henkirikoksena. Lounais-Suomen poliisilaitos tiedotti sunnuntaina, että nainen oli löytynyt kuolleena ja että rikoksesta epäilty otettiin kiinni viime torstaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kiinniotto oli poliisin omien tutkimusten tulosta. Poliisin mukaan epäilty on kuulustelussa tunnustanut surmanneensa naisen ja selventänyt tapahtumia. Poliisi ei kuitenkaan kerro esimerkiksi tekotapaa tai muita esitutkinnassa selvinneitä asioita tässä vaiheessa, koska esitutkinta on alkuvaiheessa. Lisäksi poliisi sanoo tiedotteessa haluavansa kunnioittaa omaisten suruaikaa.

Tällä hetkellä rikosnimikkeenä on tappo. Poliisi kertoo, että epäiltyä esitetään vangittavaksi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE