Turva – Hymy

”Kadonnut pykälä” hämmentää eduskunnan alkoholikeskustelussa – Kokoomuksen Jokinen: Hallituspuolueilla ei omantunnonvapautta

Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Eduskunta käy paraikaa vilkasta keskustelua alkoholilaista. Prosenttikeskustelun rinnalle – eli saako vähittäiskaupassa myydä 4,7-prosenttista alkoholia vai nostetaanko prosentti 5,5:een – on noussut voimakas keskustelu alkoholin etämyynnistä ulkomailta Suomen.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan enemmistö eli hallituspuolueet eivät halunneet säätää etämyyntikieltoa lain pykälään vaan kielto etämyynnille lukee vain lain perusteluissa.

Perustuslakivaliokunta varsin vahvoin sanankääntein katsoi, että asia pitäisi saada pykälään.

Opposition edustajat laajasti haluaisivat säätää etämyynnin kiellon pykälään. Hallituksen esityksen aiemmassa versiossa on ollut pykälään kirjoitettu etämyynnin kielto. Se on kuitenkin tippunut sieltä matkan varrella pois. Tämän vuoksi SDP:n kansanedustaja Susanna Huovinen hämmästeli, missä on ”kadonnut pykälä”.

”Näyttää siltä että jollain halituspuolueilla näyttää olevan vaikeaa päättää, onko monopoli järkevää vai ei.”

Etämyynti-keskustelun taustalla on vielä suurempi huoli siitä, että Alkon monopoli voisi Suomessa murtua, mikäli etämyynti osoittautuisi käytännössä sallituksi.

Kaikki puolueet ovat vakuuttaneet salissa, että Alkon monopolia ei haluta murtaa.

– Näyttää siltä että jollain halituspuolueilla näyttää olevan vaikeaa päättää, onko monopoli järkevää vai ei, Susanna Huovinen sanoi viittaamatta sinänsä mihinkään puolueeseen.

Käytännössä monen opposition edustajan syyttävä sormi osoittaa kohti kokoomusta. Kokoomuksen ryhmäpuheenjohtaja Kalle Jokinen vakuutti, että hallituksen esitys ei murra Alkon monopolia.

– Tämä on ainakin kokoomuksen kanta, Jokinen sanoi.

Keskustan Pekka Puska totesi, että keskustan yksiselitteinen kanta on se, että etämyynti on kielletty.

”Tätä asiaa ei hoideta julkilausumilla.”

SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma ilmoitti pitävänsä täysin poikkeuksellisena tapaa, jolla hallitus vie alkoholilakia eteenpäin. Parisataasivuinen mietintö on saatu tänään ja se on välittömästi salissa käsittelyssä.

– Joudun ihmettelemään, että mitä tässä oikein pelätään, että tätä pitää yön pimeydessä ajaa läpi tällaisella kiireellä.

Heinäluoman mukaan on tullut täysin selväksi, että lakiesitys ei kiellä etämyyntiä. Heinäluoma siteerasi perustuslakivaliokunnan lausuntoa, jossa asia hänen mukaansa käy selvästi esille.

– Tätä asiaa ei hoideta julkilausumilla, Heinäluoma jyrisi.

– Jos pykälää ei ole, sadat ja tuhanet yrittäjät eivät tiedä, mitä tehdä.

– Kun perustuslain lausunnon lukee, asia käy erinomaisen selväksi. Siinä sanotaan, että ei voida määrätä rangaistusta asiasta, jota ei ole lailla säädetty. Tässä laissa ei kielletä alkoholin etämyyntiä. Tämän jälkeen tulee valtaisa joukko yrittäjiä, jotka lähtevätä yrittämään sitä, Heinäluoma sanoi ja muistutti perustuslakivaliokunnan kannasta, jonka mukaan etämyynnin kielto pitäisi säätää lakiin.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikko (kesk.) sanoi asettavansa alkuvuodesta työryhmän joka selkiyttää etämyyntiin liittyvät pykälät. Asiassa pitää huomioida muun muassa verotukseen, valvontaan ja tullaukseen liittyvät seikat. Hänen mukaansa Alkon monopoli säilyy Suomessa.

”Miksi tähän uhkapeliin ylipäätään lähdettiin?”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne oli hänkin huolissaan Alkon monopolin säilymisen puolesta.

Heinäluoman tavoin hän totesi, että on käynyt selkeästi esiin, että etämyynti tulee hallituksen esityksen seurauksena sallituksi ja on erittäin iso riski, että Alkon monopoli menetetään.

– Se on kansanterveyden näkökulmasta erittäin tuhoisaa. Miksi pykälää ei voi sisällyttää lakiin ja poistaa tätä ongelmaa. Hyväksykää, että tämä on vaarallinen asia, joka pitää hoitaa kerralla kuntoon, Rinne sanoi.

SDP:n kansanedustaja Timo Harakka sanoi, että jos hän olisi ulkomailla toimiva alkoholikauppias tai viininmyyjä, sinä hetkenä kun eduskunta päättää alkoholilaista, hän investoisi ja alkaisi käydä kauppaa Suomeen.

Harakka jatkoi, että jos tämä ulkomainen yrittäjä haastettaisiin oikeuteen, hän menestyisi vetoamalla siihen, ettei laissa olisi kielletty etämyyntiä.

– Ja näin hyvät herrat ja naiset, Alkon monopoli on murrettu. Miksi tähän uhkapeliin ylipäätään lähdettiin, miksi Alkon asema asetettiin kyseenalaiseksi?

”Näin ei kuitenkaan ole.”

Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra kertoi aiemmin Demokraatille, että kokoomus onkin yllättäen sitä mieltä, että halituspuolueiden kansanedustajilla ei olekaan omantunnonvapautta päättää kannastaan alkoholiprosenttiin. Kaikkien on äänestettävä 5,5 prosenttia nykyisen 4,7%:n sijaan.

Nyt kokoomuksen ryhmäjohtaja Kalle Jokinen vahvisti asian salikeskustelussa.

– Toinen virheellinen tieto, jota täällä on toistettu on se, että että hallituspuolueet olisivat sopineet, että tässä käyttäytymisessä on vapaat kädet tai omantunnon vapaus. Sitä on tiedotusvälineissäkin ollut tätä tietoa. Näin ei kuitenkaan ole.

Jokinen viittasi 20.6. tiedotusvälineille annettuun hallitusryhmien sopimusneuvottelutulokseen.

– Siinä tästä kohdasta lukee, että tiedostetaan, että jollain edustajilla on ensimmäisessä käsittelyssä vaikeuksia tukea 5,5%-tuotteiden tuloa vähittäiskauppaan. Tässä ei mainita mitään vapaista käsistä eikä omastatunnosta, Jokinen sanoi.

Kansanedustaja Jukka Gustafsson (sd.) totesi, että kokoomuksesta on tullut eduskunnan johtava kurinpitopuollue. Hän viittasi Jokisen sanoihin ja sanoi, että hänen urallaan joku olisi niin rehvakkaasti sanonut, ettei omantunnonvapautta eli vapaita käsiä ole.

Gustafsson sanoi, että hänelle asia avautuu lasten ja nuorten tulevaisuuden kannalta. Hän jatkoi pitkän uran aikana kokeneensa, että uskontoon, ydinvoimaan ja alkoholiin liittyvät asiat ovat omantunnon kysymyksiä.

– Miksi näin kovat piippuun kokoomus!

Salista on kuultu myös hämmästelyjä siitä, missä ovat muut ministerit. Annika Saarikko puolustaa tällä hetkellä yksin hallituksen esitystä salissa, mistä hänelle on annettu kiitosta oppositiopuolueiden parista.

Alkoholin etämyynnillä tarkoitetaan myyntiä, jossa yksityishenkilö tilaa ulkomailta alkoholia, jonka lähettäminen myyjä tai joku tämän puolesta järjestää.

Uutista täydennetty muutamaan kertaan täysistunnon kuluessa.

Harkimo tyrmää kohuennusteen: ”Täyttä puppua”

Kuva: EHTIKUVA / RONI REKOMAA

Kokoomuksen kansanedustaja, liikemies Harry Harkimo ei lämpene Iltalehden tilaamalle Accuscore-yrityksen presidentinvaaliennusteelle. Ennusteen mukaan kansanliikkeen ehdokas Paavo Väyrynen on vaalien viime hetkien suurin nousija. Ennuste povaa vaaleihin myös toista kierrosta.

Harkimo nimittää ennustetta Twitterissä epämääräiseksi ja toteaa sen olevan täyttä puppua. Hän ei perustele väitettään mitenkään.

Demokraatti selvitti mistä Accuscoren ennusteessa on tarkemmin kyse. Juttu on luettavissa täältä.

SAK:n oma aktiivimalli: Karenssit lievemmiksi, rangaistusten sijaan varoituksia

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen
Palkansaajajärjestö SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (vas.) ja varapuheenjohtaja Matti Huutola SAK:n liittojen tapaamisessa Helsingin Messukeskuksessa.

SAK julkaisi hetki sitten keskustelunavauksen työttömien työllistymisturvan kehittämisestä. Aktiivimallille vaihtoehtoisessa SAK:n kannustavassa työllistymismallissa työttömille määrättävät karenssit ovat nykyistä selvästi lievempiä.

Tänään Messukeskuksessa on koolla satoja SAK:n liittopäättäjiä miettimässä vastatoimia pääministeri Juha Sipilän (kesk.) voimaanastuneelle työttömyysturvan aktiivimallille.

Työtön saa joissain tapauksissa ensimmäisellä kerralla vain varoituksen, jonka jälkeen karenssit kiristyvät portaittain. Hän voi myös välttää karenssin korjaamalla virheen tai olemalla esimerkiksi töissä, koulutuksessa tai muissa palveluissa.

–  Malli on lähellä näkemystämme, millaista kohtelua työttömän tulee saada luottamusyhteiskunnassa. Kehitämme erilaisia ehdotuksia tänä vuonna ja teemme myös ehdotuksia ammattiliittojen ja työttömyyskassojen mahdollisuuksista auttaa jäseniään työllistymään, hankepäällikkö Saana Siekkinen totesi tänään SAK:laisten liittopäättäjien kokouksessa Helsingin Messukeskuksessa.

–   Aktiivimalli on kumottava ja karenssit yksinkertaistettava. Nykyiset karenssit ovat kohtuuttomia ja liian monimutkaisia ymmärtää.

Rangaistuksilla pelottelun sijaan SAK:n malli kannustaa työttömiä työnhakuun takaamalla heille laadukkaat palvelut ja antamalla porkkanoita esimerkiksi lyhyen työn vastaanottamiseen.

–  Kaikki työttömät ovat keskenään erilaisia, ja siksi he tarvitsevat yksilöllistä ja henkilökohtaista palvelua. Puhelinsoitto ei riitä, työtön on tavattava kasvotusten heti työttömyyden alussa, sosiaaliasioiden päällikkö Pirjo Väänänen huomauttaa.

– Ensimmäisessä tapaamisessa työtön ja asiantuntija kartoittavat esimerkiksi koulutus- ja palvelutarpeet, työkyvyn ja kirjaavat ne lopuksi yksilölliseen työllistymissuunnitelmaan.

Työttömällä on myös mahdollisuus opiskella kuuden kuukauden ajan ilman rajoituksia, kunhan hän tekee työllistymissuunnitelmassa olevat asiat ja on valmis vastaanottamaan työtä.

–  Työvoimakoulutukseen on ohjattava etenkin heikosti kouluttautuneet työnhakijat. Resursseja on lisättävä paitsi työvoimakoulutukseen myös uraohjauspalveluihin, Väänänen lisää.

SAK:n kannustava työllistymismalli löytyy täältä.

Nyt alkoi loppukiri: kansalaisaloite ”aktiivimallia” vastaan sulkeutuu kuun lopussa

Kuva: Lehtikuva

Hallituksen ”aktiivimallia” vastustava kansalaisaloite on kerännyt jo yli 130 000 allekirjoitusta. Aloitteen vireillepainija Martin-Éric Racine ilmoitti tiistaina sulkevansa kansalaisaloitteen tammikuun 31. päivänä. Perusteena oli se, että allekirjoittajien määrä tuli jo aikoja sitten nopeasti täyteen.

SAK:n liittopäättäjien kokoontumisessa kansalaisia kehotettiin loppukiriin ja allekirjoittamaan aloite.

Lain mukaan kansalaisaloite täytyy luovuttaa eteenpäin puoli vuotta sen jälkeen, kun se on avattu.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta vaati maanantaina liittohallintojen tapaamisessa, että eduskunnan täytyy käsitellä ”raippamallin” kumoamisaloite nopeasti ja huolellisesti. Kansalaisaloitteen sulkeminen etuajassa pyrkii samaan: että eduskunta ehtii ottaa sen käsittelyynsä vielä tänä vuonna.

Accuscore avasi kohutun presidentti-ennusteensa salat – näin analyysi syntyi

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari

Iltalehti julkaisi eilen analytiikkayhtiö Accuscoren ennusteen, jonka luvut poikkeavat huomattavasti monien muiden medioiden julkaisemista gallup-kyselyistä.

Onkin herännyt runsasta keskustelua ja kritiikkiä siitä, mihin Accuscoren ennuste perustuu.

Esimerkiksi Tampereen yliopiston valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo kertoi tänään Ylen Ykkösaamussa pitävänsä hyvin ongelmallisena sitä, ettei vähäisimmässäkään määrin avata sitä, mihin ennuste perustuu.

Analytiikkayhtiö Accuscore on tehnyt Iltalehden toimeksiannosta useita ennusteita viime vaaleista. Esimerkiksi vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Accuscoren ennuste oli tarkin, Iltalehti muistuttaa.

– Me teemme ennusteita sekä urheilutapahtumista että muistakin tapahtumista, vaaleista, euroviisuista ja muista vaastaavista. Niissä käytetään samanlaista metodia, on kehitetty laskentamalleja, algoritmejä, joiden pohjalta simuloidaan tapahtumia ja ennustetaan niiden lopputulosta, Accuscoren toimitusjohtaja Tuomas Kanervala kertoo Demokraatille.

Hänen mukaansa ennusteet pohjaavat mielipidemittausdataan, jota on julkaistu muissa medioissa, historialliseen vaalien kannatustietoon, historialliseen virheprosenttiin eri mittauslaitosten tuloksista ja esimerkiksi ennakkoäänestysprosenttiin.

– Vähän eri vaaleista riippuen käytössä on muutamia muitakin muuttujia, mutta tässä ovat varmaan tärkeimmät näiden vaalien osalta, Kanervala lisää.

– Näistä laskemalla lasketaan, emme itse tee mitään kyselyitä. Emme myöskään käytä mitään syväkurkkuja tai muita asiantuntijoita. Puhtaasti perustamme tämän dataan ja data-analyysiin.

Väyrysen kannatus vaikea pala: ”Varmasti kaikkein suurimmalla hajonnalla oleva”

Accuscoren ennusteessa erityisesti ehdokkaiden Sauli Niinistö (alaspäin) ja Paavo Väyrynen (ylöspäin) luvut poikkeavat voimakkaasti tuoreimpien gallupien luvuista. Niinistön ennakoitu ensimmäisen kierroksen tulos on 49,2 prosenttia ja Väyrysen 13,2%.

Esimerkiksi Väyrysen kannatusennustetta selittävät Kanervalan mukaan kaksi asiaa.

– Toinen on se, että Väyrysen kannatusta on äärimmäisen hankala ennustaa. Reilu kuukausi sitten se oli nolla, kun hän ei ollut kampanjassa mukanakaan, muutaman viikon kampanjoiden aikana se on noussut 7–8 prosenttiin. Sitä emme saa helposti ennustettua, jääkö se siihen vai nouseeko. Tässä nyt ennustetaan, että trendi jatkuu samansuuntaisesti kuin kampanjan aikana. Hänen kannatuksensa on varmasti kaikkein suurimmalla hajonnalla oleva kannatus, Kanervala sanoo ja myöntää, että Väyrysen kannatus voi olla huomattavasti nyt ennustettua matalampikin.

– Väyrysen kannatusta on niin hankala ennustaa, se saattaa muuttua viimeisen ennusteen myötä, jonka teemme Ylen gallupin (julkaistaan 25.1.) jälkeen.

– Niinistön osalta ennustimme joulun alla 52%:n kannatusta, gallupit ovat hyvin pitkälti seurailleet sitä ennustetta, Kanervala sanoo ja viittaa siihen, että kannatus on laskenut.

– Jos HS mielipidemittauksessaan ilmoitti Niinistölle 68 %:n kannatuksen ja meillä on 49 %, meillä on huomioitu kaikissa presidentinvaaleissa tapahtunutta ykkössuosikin kannatuksen tippumista.

Niinistön kannatusta on Kanervalan mukaan päätelty Accuscorella myös vertailulla, joka tehdään vertaamalla äänestysprosenttiarviota ja sen ryhmän kokoa, jotka eivät osaa sanoa (eos) kyselyssä, ketä he kannattavat.

– Viime vaalien tapahtumien pohjalta me ennustamme, että Niinistön kannatus seurailee samalla tavalla ei osaa sanoa -ryhmän kokoa ja on ikään kuin käänteisesti korreloiva sille.

– Jos äänestysprosentti nousee 85:een, pidän todennäköisenä, että toista kierrosta ei tule, mutta en usko, että niin korkeisiin äänestysprosentteihin päästään. Laskemme äänestysprosentin olevan 70–72%.

”Jos jotkin ennusteet menevät systemaattisest pieleen, korjaamme mallia.”

Accuscore on toiminut vuodesta 2004 ja keskittynyt lähinnä urheiluanalytiikkaan. Sen päämarkkinat ovat USA:ssa, mutta aivan viime vuosina se on laajentanut toimintaansa myös Eurooppaan.

– Me lähdemme aina siitä oli mikä ennuste kyseessä tahansa, pyrimme mahdollisimman hyvään tarkuuuteen. Jos jotkin ennusteet menevät systemaattisest pieleen, korjaamme mallia. Vuodesta 2004 olemme ennustaneet USA:ssa urheilulajeja, monissa lajeissa ennustetaso on ollut hyvin korkealla tasolla, Kanervala kehuu omaansa.

Verkkouutisissa kokoomuksen entinen suunnittelupäällikkö Jukka Manninen kritisoi Accuscoren ennusteita.

– Eduskuntavaaleissa 2015 yhtiön nettisivuilla julkaistiin avoimesti tiedot siitä, miten ennusteeseen oli päädytty. Kokoomuksen suunnittelupäällikkönä vastasin vastaavan ennusteen laatimisesta puoluejohdolle ja olin monissa kohdin eri mieltä Accuscoren oletusten kanssa, kuten esimerkiksi missä määrin keskustan kannatuksen oletettiin toteutuvan. Lopultahan Accuscore yliarvioi isosti juuri keskustan kannatuksen. Ennuste oli 24 prosenttia, toteutunut 21,1 prosenttia, Manninen selvittää lehdelle.

– Muissa vaaleissa Accuscoren ennusteen takana olevia oletuksia ei ole avattu. Kunnallisvaaleissa sen ennusteessa SDP voitti, keskusta tuli kakkoseksi ja kokoomus kolmanneksi. Vaaleissa toteutunut järjestys oli Kokoomus, SDP ja Keskusta. Tarkkuus oli tuosta kaukana, hän jatkaa.

”Olen tasaiseen tahtiin saanut kuulla kokoomuslaisten kavereiden huutelua.”

Muutoin rauhallisesti puhelimessa kysymyksiin vastaavalla Kanervalalla voi erottaa pientä äänentason kohoamista, kun hän kommentoi Mannisen puheita.

– Kannattaa harrastaa toimittajille tärkeää lähdekritiikkiä. Olen tasaiseen tahtiin saanut kuulla kokoomuslaisten kavereiden huutelua, he nostavat esiin niitä lukuja, jotka näyttävät heille hyviltä, Kanervala sanoo.

Hän sanoo, että HS:n, Ylen jaa Alman Median ennusteeseen verrattuna viime kuntavaalit ennusti tarkimmin Accuscore. Kanervala lisää, että asiassa on tutkittava Accuscoren viimeisintä ennustetta. Samoin viiime eduskuntavaaleissa Accuscoren ennuste oli Kanervalan mukaan tarkin.

– Ennustamisessa ennen tapahtumaa olevat jutut ovat hankalampi ennustaa kuin tapahtuman jälkeen. Toivoisin, että kritisoijat ennen vaaleja julkaisisivat omat ennusteensa, Kanervala sanoo ja viittaa joihinkin puoluetoimijoihin, jotka myös tekevät ennusteita.

– Heillä on oma lehmä ojassa. Esimerkiksi Väyrynen eilen kommentoi, että nämä ovat hyviä lukuja. Jos ne olisivat olleet erilaisia, ei hän olisi kommentoinut, että tämä on hyvä ennuste.

Toimitusjohtaja Kanervala ollut keskustan kampanjapäällikkönä.

Tuomas Kanervala on itse keskustan kaupunginvaltuutettuna Porvoossa, jossa hän oli myös puolueen kuntavaalipäällikkönä viime kuntavaaleissa 2017.

– Kyllä minä olen kunnallisjärjestön puheenjohtajana ja kaupunginvaltuutettuna vaalityötä tehnyt Vanhasen puolesta, Kanervala kertoo kakistelematta.

Väyrysen vaalityössä Kanervala ei ole millään tavoin.

Kanervalan mukaan poliittinen tausta auttaa häntä ymmärtämään vaaliennustamista.

– Tässä pyritään mahdollisimman suureen objektiivisuuteen. Meillä on omistajissa eri puoluetaustan ihmisiä, jotka ovat omaa tietämystään tuoneet.

Joku olikin vinoillut Kanervalan kertoman mukaan hänelle siitä, että Accuscore ennusti Matti Vanhaselle (kesk.) vain 5 prosentin kannatusta.

– Sanoin, että tärkeintä on tarkkuus, ei Suomen pankkikaan halunnut ennustaa negatiivista talouskasvua 7 vuotta peräkkäin, mutta niin se vain ennusti. Meidän uskottavuus olisi nolla, jos ennustaisimme jonkin yhden puolueen tai henkilön korkeampia lukuja.

Kanervalan taustoja tarkasteltaessa on syytä muistuttaa myös, että esimerkiksi mielipidemittauksia tekevän Taloustutkimuksen taustalla on kokoomuslainen Eero Lehti.

”Ei ole mitään peiteltävää sen suhteen.”

Hivenen hämmentävältä vaikuttaa se, että Accuscoren suomenkielisille sivuilla välimuistiin on tallentunut 21. joulukuuta 2017 Tuomas Kanervalan esittely, jossa lukee ”kokemusta erilaisista vaaleista hänellä on sekä ehdokkaana, että kampanjapäällikkönä vuodesta 1999 lähtien”.

1. tammikuuta välimuistiin päivittyneen version mukaan ”kokemusta todennäköisyyksien laskemisesta hänellä on 14 vuotiaasta lähtien”.

Kanervala toteaa itse kysymykseen siitä, miksi virke on muuttunut, että ainakaan viime kuukausina sivustoa ei ole muutettu. Hän arvioi, että sivustoa olisi päivitetty viimeksi vuosi tai pari sitten.

– Ei ole mitään peiteltävää sen suhteen, näissä toiminnoissa olen ollut mukana ennen firman ostamista ja myös tällä hetkellä. Jos tuota tietoa ei ole, voin sen lisätä, se ei ole mikään ongelma.

Hän kertoo myös, että eilen, kun hänen oli määrä päivittää suomenkielisille sivuille vaaliennustetta, hän huomasi sivujen olevan nurin. Firma päivittää aktiivisemmin kansainvälisiä sivujaan.

Kanervalan mukaan suomenkieliset sivut nostetaan pystyyn ja niille on luvassa syvällisempää tietoa myös IL:ssä julkaistusta gallupista.

– Meillä on Iltalehden kanssa jako, että he julkaisevat ennusteet ja sitten syvällistä tietoa saa meidän sivuilta.

Keskustelua aiheesta

”Tämä peli ei vetele” – SAK:n liittotapaamisesta lähti hallitukselle kiukkuinen viesti

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

– Oletteko valmiita antamaan äänen työttömälle, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta huudatti liittopäättäjiä, kun yli 600 SAK:n liittohallinnon edustajaa aloitti yhteistapaamisensa Helsingin Messukeskuksessa.

Palkansaajajärjestö SAK:n liitot keskustelevat hallituksen työttömyysturvaa leikkaavasta aktiivimallista ja hakevat omaa vaihtoehtoaan sen tilalle.

Eloranta antoi jopa kehuja Juha Sipilän (kesk.) hallitukselle:

– Se näyttää ainakin aktivoivan teitä ja yli 130 000 kansalaista, jotka ovat allekirjoittaneet aktiivimallin kumoamista vaativan kansalaisaloitteen.

SAK:n puheenjohtaja toisti, miksi SAK ei hyväksy ”raippamallia”. Elorannan mukaan se on paitsi rangaistus, myös monimutkainen byrokraattinen käppyrä, jossa moni jää väliinputoajaksi riippuen esimerkiksi siitä, missä päin ihminen asuu.

– Joka päivä paljastuu uusia heikkouksia. Tämä malli on kelvoton. Julkisuudessa on annettu se käsitys, että hallituksen malli auttaisi työllistymään. Ei ole mitään takeita, että se toisi uusia töitä tai ihmiset vasta nyt riittävnä paineen alla lähtisivät työnhakuun.

Paratiisin tiellä on yksi este: se olemme me.

Eloranta ihmetteli väitteitä, että SAK olisi vasta nyt herännyt puolustamaan työttömiä. Hän muistutti, että järjestö on ollut pitämässä huolta kaikissa sopimuksissa työttömyysturvan kehittämisestä – esimerkkeinä työurasopimus tai työllisyys- ja kasvusopimus.

– Melkoisen posketon väite. Jos joku voi sanoa, että vasta nyt SAK herää, en tiedä, missä ihminen on viime ajat ollut.

Työttömyysturvan parantaminen on Elorannan mukaan aina ollut oleellinen osa keskitettyjä ratkaisuja. Ay-liikkeessä on löytynyt solidaarisuutta.
­

– Sillä on voideltu työmarkkinaratkaisujen syntymistä, mutta hallitus ajaa nämä rasvat pois.

Eloranta kritisoi osaa politiikkoja, joille aktiivimalli on vain välivaihe ”heidän saarnatessaan työmarkkinoiden vapautumisesta”.

– Heidän haaveissaan mannaa alkaa sataa taivaalta heidän laariinsa, kun tessin kahleet saadaan katkaistuksi. Paratiisin tiellä on yksi este: se olemme me.

Työttömät eivät tunnu saavan samaa ihmisarvoa kuin työssäkäyvät.

SAK vaatii, että eduskunta käsittelee nopeasti kansalaisaloitteen aktiivimallin kumoamiseksi. Eloranta muistutti, että työministeri Jari Lindströmin (sin.) pöydällä odottaa jo ”aktiivimalli 2”, jolla luodaan uusi karenssi työttömille, jolleivät he suostu ”hyödyttömään hakemustehtailuun”. Eloranta korosti, että myös tämä on pysäytettävä.

– Me vaadimme työttömyysturvan ja työllisyyspolitiikan läpikäyntiä ja kolmikantaista käsittelyä. Tämä pirstaleinen malli ei palkitse työnantajia, työttömiä eikä yhteiskuntaa.

Eloranta on erityisen pahoillaan aktiivimallista nousseesta some-keskustelusta, jonka asenne on työttömiä kohtaan ylimielistä.

– Työttömät eivät tunnu saavan samaa ihmisarvoa kuin työssäkäyvät. Heidän pitää olla nöyriä armopaloista. Ei saa valittaa, eikä puolustaa oikeuksiaan. Heitä on pidetty kiittämättöminä ja yksinkertaisina, jos tohtivat kritisoida. Tätä on meidän keskustelumme.

Ylen gallupissa yli puolet vastustaa hallituksen aktiivimallia. Eloranta kummeksuu, että tästäkin syntyi rummutus: ”Tällaista ei saa kansalta kysyä”.

– Työttömät leimataan arvottomiksi sosiaalipummeiksi, ja tällä kovat toimet voidaan oikeuttaa. Meidän on tärkeä sanoa, että tämä peli ei vetele. Me seisomme työttömien rinnalla ja he ovat tukensa ansainneet. Jokainen meistä voi joutua työttömäksi, Eloranta huomauttaa.

Eloranta kehotti kaikkia tulemaan 2. helmikuuta runsain joukoin Helsinkiin mielenilmaisuun antamaan äänensä työttömälle.