Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kahdeksan koiranpentua jouduttiin lopettamaan – “Lemmikin hankkiminen salakuljettajalta tai on vastuutonta”

Kahdeksan poliisin mukaan salakuljetettua koiranpentua on jouduttu lopettamaan Helsingissä. Tulli löysi koirat viime sunnuntaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Helsingin poliisin mukaan noin 50-vuotias virolaismies oli ahdannut sekarotuiset pennut pahvilaatikoihin ja yritti tuoda ne maahan auton peräkontissa. Miestä epäillään salakuljetuksesta.

Poliisi kertoo, että koirilla ei ollut passeja tai tunnistesiruja, eikä miehellä ollut esittää minkäänlaisia dokumentteja pentujen alkuperästä. Koirat jouduttiin lopettamaan, koska ne olisivat saattaneet aiheuttaa merkittävän terveysriskin.

Sama epäilty on jäänyt kiinni paperittomien koirien tuonnista aiemminkin.

– Lemmikin hankkiminen salakuljettajalta tai pentutehtailijalta on vastuutonta ja aiheuttaa kärsimystä eläimille. Niin kauan kuin näille pennuille on kysyntää, on myös tarjontaa. Ostajien on kannettava vastuu ja selvitettävä, että uudella lemmikillä on taustat kunnossa, rikoskomisario Anne Hietala Helsingin poliisilaitokselta painottaa tiedotteessa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE