Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kahdeksan kuollut Nigerissä, iskun tehneet asemiehet liikkuivat moottoripyörillä

Afrikan länsiosassa sijaitsevassa Nigerissä on kuollut ampumisessa yhteensä kahdeksan ihmistä. Moottoripyörällä liikkuneiden asemiesten uhrien joukossa on kahden paikallisen lisäksi kuusi ranskalaista, kertoi Tillaberin alueen kuvernööri uutistoimisto AFP:lle sunnuntaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ranskalainen avustusjärjestö ACTED kertoo, että kuolleiden joukossa on useita järjestön työntekijöitä. Asiasta kertoi järjestön asianajaja Joseph Breham.

Ranskan presidentinkanslia on vahvistanut, että kuolleiden joukossa on ollut ranskalaisia, mutta ei ole AFP:n mukaan kertonut tarkempia lukuja. Ranskan presidentti Emmanuel Macron on tuominnut iskun.

Sunnuntaisen iskun uskotaan olevan laatuaan ensimmäinen länsimaisiin kohdistunut isku alueella.

Kuolleiden joukossa olleet Nigerin kansalaiset olivat paikallisen kuvernöörin mukaan ryhmän kuski ja opas. Iskun kohteeksi joutunut ryhmä oli ollut vierailemassa alueella, jota turistit suosivat siellä elävien villieläinten vuoksi.

Alueen suosioon ovat vaikuttaneet siellä elävät Länsi-Afrikan kirahvit, jotka tunnetaan myös Nigerin kirahveina.

Al Jazeeran mukaan isku tapahtui sunnuntaina kirahvien suojelualueella lähellä Kouren kuntaa, joka sijaitsee noin 65 kilometrin päässä maan pääkaupungista Niameysta. Yksikään ryhmä ei ole vielä ilmoittanut olleensa raa’an veriteon takana, kertoo Al Jazeera.

Macron tuomitsi “raukkamaisen” iskun

Nigerin ympäristöministeriötä lähellä oleva lähde kertoi uutistoimisto AFP:lle, että isku tapahtui noin puoli kahden aikaan päivällä.

– Suurin osa uhreista ammuttiin, lähde kertoi ja sanoi, että paikalta löydettiin tyhjä lipas.

Lähteen mukaan yhden naisen oli onnistunut alkujaan paeta, mutta iskun tehneet olivat saaneet hänet myöhemmin kiinni ja hänetkin oli tapettu. AFP:lle puhuneen lähteen mukaan turistiryhmän kimppuun hyökänneiden henkilöllisyyttä ei tiedetä. Aseistetut henkilöt olivat tulleet paikalle moottoripyörillä pensaikon läpi ja odottaneet ryhmän saapumista.

Lähde kuvaili tapahtumapaikkaa, jossa ruumiit olivat aseteltuna vierekkäin poltetun ajoneuvon lähelle. Auton takaikkunassa oli luodinreikiä.

Ranskan presidentinkanslia kertoi Macronin keskustelleen tapahtuneesta puhelimitse Nigerin presidentin Mahamadou Issoufoun kanssa. Kumpikin johtaja tuomitsi “raukkamaisen” iskun.

Pariisissa asiaa kommentoinut Ranskan armeijan edustaja on kertonut, että Sahelin alueella jihadisteja vastaan taistelevat ranskalaisjoukot ovat antaneet tukea Nigerin joukoille. Paikan päällä ollut AFP:n toimittaja vahvisti Ranskan hävittäjien lentäneen alueen yllä sunnuntaina Nigerin armeijan tehdessä etsintöjä laajalla metsäalueella.

Aluetta pidetään turvallisena, mutta jihadistit piileksivät ympäristössä

Noin 20 vuotta sitten pieni ryhmä Länsi-Afrikan kirahveja löysi Kouren alueen, jossa ne olivat turvassa salametsästäjiltä ja petoeläimiltä. Tänään alueen sadat kirahvit ovat tärkeä turistivetonaula ja ne ovat niin paikallisten kuin ympäristönsuojelujärjestöjenkin suojeluksessa.

Länsi-Afrikan kirahvit tunnistaa muita kirahveja vaaleammasta väristä. Luonnonsuojelujärjestö AWF:n mukaan Länsi-Afrikan kirahveja on maailmassa vain noin 600 yksilöä.

Niameyssa toimivan länsimaisen ihmisoikeusjärjestön sisäinen lähde kertoi AFP:lle, että kaikki käyvät Kouressa viikonloppuretkillä. Alueelle menevät muun muassa suurlähettiläät, diplomaatit ja opettajat. Aluetta ei pidetä hänen mielestään lainkaan vaarallisena.

Laajempi Tillaberin alue on kuitenkin erittäin epävakaa. Alue sijaitsee Malin ja Burkina Fason rajojen läheisyydessä. Tillaberi on valikoitunut piilopaikaksi Sahelin alueen jihadistiryhmille.

Moottoripyörien käyttö on ollut täysin kiellettyä alueella tammikuusta lähtien. Kiellolla pyritään rajoittamaan jihadistien liikehdintää alueella. Useita eurooppalaisia on joko kaapattu tai tapettu tällä tulenaralla alueella.

Vuonna 2011 kaksi ranskalaismiestä tapettiin sen jälkeen, kun jihadistit olivat kidnapanneet heidät Niameyssa sijaitsevasta ravintolasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE