Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kahden iskun kova saldo: Irakissa kuoli yli 80, Isis ilmoittautui tekijäksi

Irakissa kahdessa erillisessä iskussa kuolleiden määrä on noussut yli 80 ihmiseen, kertoo muun muassa Washington Post. Torstaina tehdyissä iskuissa haavoittui lisäksi ainakin 93 ihmistä. Eteläisessä Irakissa pommimiehet iskivät ensin suosittuun ravintolaan ja sen jälkeen lähelle turvallisuusviranomaisten tarkastuspistettä.

Iskut tehtiin Nasiriyahissa, joka on reilut 300 kilometriä Bagdadista etelään. Sotilasasuihin pukeutuneet asemiehet ryntäsivät ravintolaan keskellä lounasaikaa ja avasivat tulen. Ravintolassa oli pääasiassa iranilaisia ja irakilaisia pyhiinvaeltajia, jotka olivat matkalla pohjoiseen shiiamuslimien pyhättöön Karbalaan ja Najafiin.

Hetkeä myöhemmin itsemurhapommittajat ajoivat autolla lähelle rajatarkastuspistettä ja räjäyttivät itsensä.

Suurin osa iskuissa surmansa saaneista ihmisistä kuoli ravintolassa.

Isis otti myöhemmin iskut nimiinsä. Asiasta kertoi Isisin propagandakanava.

Isis on tasaisesti menettänyt alueiltaan muun muassa Mosulissa ja Tal Afarissa. Isis on kuitenkin näyttänyt, että pystyy edelleen tekemään iskuja menettämillään alueilla.

Eteläinen Irak on harvoin ollut isojen iskujen kohteena. Taustalla on se, että eteläinen Irak on maan vartioiduimpia alueita, sillä siellä sijaitsee shiiamuslimien kaikkein arvostetuimmat pyhät paikat.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE