Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Kahden tonnin sellupaalit Äänekoskelta ovat jo matkalla maailmalle

Äänekosken biotuotetehdasta esiteltiin tänään. Ylösajo on sujunut ongelmitta.

Metsä Groupin uuden biotuotetehtaan päävalvomossa kuhisee väkeä. Yhtiön oman väen lisäksi paikalla on päälaitevalmistajien Andritzin ja Valmetin väkeä valvomassa että kaikki menee oikein.

– Ottaa oman aikansa tottua näihin laitteisiin, kertoo tehtaan käynnissäpitäjä Jarko Dahlsten uutuuttaan hohkavassa valvomossa.
Hänen edessään on lukuisia tietokonenäyttöjä, joista hän seuraa tehtaan toimintaa. Kaaviot ovat monimutkaisia. Dahlsten teki samaa työtä jo Äänekosken vanhalla sellutehtaalla.

– Laitteet ovat erilaisia, mutta perusperiaatteet ovat samat, hän arvioi.
Koulutus uuden tehtaan laitteisiin alkoi hänen mukaansa vuosi pari sitten.

Biotuotetehtaan putket kiiltelevät uutuuttaan. Automatisoitu linja kuljettaa 2 000 kiloa painavia sellupaaleja. Ne kuljetetaan junalla Vuosaaren satamaan Helsinkiin, jossa ne lastataan laivoihin. Päämarkkinat ovat Euroopassa ja Aasiassa, erityisesti Kiinassa.
Tehdasalueella tehdään kuitenkin vielä viimeistelytöitä. Alueella tuoksuu tuore puu. Sellutehtaan tunkkaisesta rahan hajusta ei ole tietoakaan. Käynnistysvaiheessa tulee kuitenkin katkoja, jolloin hajuja pääsee ympäristöön.

Niistä pitäisi päästä eroon viimeistään, kun tehdas on täydessä tuotannossa noin vuoden kuluttua.

Monia arvokkaita biotuotteita

Metsä Groupin selluyksikön Metsä Fibren toimitusjohtaja Ilkka Hämälä sanoo, että Suomi ei voi olla nyt eikä tulevaisuudessa halvan biomassan tuottaja.

Lisää aiheesta

– Olemme kalliin raaka-aineen maa, Hämälä muistuttaa.
Äänekosken tehdas on yhtiön vastaus siihen, miten puusta voidaan valmistaa monia arvokkaita biotuotteita.

Suomalainen puu on Hämälän mukaan yksi maailman monipuolisimmista raaka-aineista, ja se pitää jalostaa arvokkaiksi vientituotteiksi.

Biotuotehdas tuottaa myös runsaasti uusiutuvaa energiaa. Se lisää uusiutuvan energian osuutta Suomessa noin 2 prosenttiyksikköä. Se tuottaa sähköä 2,4 kertaa enemmän kuin käyttää sitä.

Metsä Fibre kertoo saaneensa EU-rahoitusta pitkäjänteisille kehityshankkeille. Niitä ovat muun muassa ligniinijalosteiden ja sellupohjaisten tekstiilikuitujen valmistusmenetelmien kehittäminen.
Hämälä arvioi, ettei rahoitus ole niin suurta, etteikö Metsä Group olisi itsekin pystynyt sitä järjestämään. Hänen mukaansa oleellista on verkostojen luominen.

– Saamme lisää henkistä kapasiteettia, hän sanoo.

Vailla suurempia ongelmia

Äänekosken biotuotetehdas on käynnistynyt yhtiön mukaan vailla suuria ongelmia. Hämälä kertoo, että rakennusvaiheessa ja käynnistysvaiheen aikana kaikki on mennyt suunnitellusti.

Investoinnin suuruus on noin 1,2 miljardia euroa. Investointi on suurin Suomen metsäteollisuuden historiassa. Tehtaan kapasiteetti on 1,3 miljoonaa tonnia havu- ja koivusellua vuodessa.

Tehdas käynnistyi 15. elokuuta. Rakentaminen alkoi keväällä 2015. Tehdas kuuluu maailman suurimpiin sellutehtaisiin. Suuremmat tehtaat valmistavat lyhytkuituista lehtisellua erityisesti eukalyptuksesta, ja valtaosa niistä sijaitsee Brasiliassa ja Indonesiassa.

Niistä poiketen Äänekosken tehtaan tuotannosta valtaosa on pitkäkuituista havusellua.

– Metsä Group on tämän jälkeen selvästi maailman suurin havusellun tuottaja, Hämälä sanoo.

Hämälä nousee Metsä Groupin pääjohtajaksi ensi huhtikuussa nykyisen pääjohtajan Kari Jordanin jäädessä eläkkeelle.

Antti Autio, STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE