Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kahta 16-vuotiasta poikaa vastaan on nostettu syyte Helsingin Vallilan puukotuksesta

LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Kahta 16-vuotiasta poikaa vastaan on nostettu syyte Helsingin Vallilan puukotuksesta, jossa kuoli vuonna 2001 syntynyt mies. Syyte on nostettu taposta ja törkeästä ryöstöstä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Puukotus tapahtui yöaikaan kadulla lokakuun lopulla. Uhri kuoli vammoihinsa sairaalassa myöhemmin samana yönä.

Poliisilla oli puukotuksessa myös kolmas epäilty, 14-vuotias poika. Alle 15-vuotiasta ei kuitenkaan Suomessa voi saattaa rikosoikeudelliseen vastuuseen.

Toista 16-vuotiasta vastaan on nostettu myös joukko muita syytteitä. Häntä syytetään Tampereella ja Loimaalla lokakuussa tapahtuneista tapon yrityksestä, törkeän ryöstön yrityksestä, kotirauhan rikkomisesta ja muista rikoksista. Näistä teoista syytetään hänen lisäkseen 15-vuotiasta poikaa ja 15-vuotiasta tyttöä.

Lisäksi 16-vuotiasta syytetään toukokuussa Helsingissä tapahtuneesta ryöstöstä. Ryöstöstä syytetään myös toista 16-vuotiasta poikaa, joka ei kuitenkaan ole sama kuin Vallilan tapauksessa.

Syytteiden käsittely alkaa Helsingin käräjäoikeudessa 29. tammikuuta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE