Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

MM-hiihdot

“Kaiken kaikkiaan hyvä päivä” – Pärmäkoski kiitteli suksiaan Ylellä

Krista Pärmäkoski hiihti MM-hopealle yhdistelmäkilpailussa Lahdessa. Norjalaistähti Marit Björgen voitti maailmanmestaruuden.

Björgen jätti Pärmäkosken toiseksi aivan kilpailun lopulla. Björgenin rytminvaihtokyky reitin viimeisellä nousuosuudella oli liikaa Pärmäkoskelle. Björgen oli lopulta 4,8 sekuntia Pärmäkoskea nopeampi.

Ylen televisiohaastattelussa leveästi hymyillyt Pärmäkoski vakuutti tyytyväisyyttään.

– Perinteisen hiihto oli tosi helppoa tänään. Minulla oli myös hyvät sukset. Kaiken kaikkiaan oli tosi hyvä päivä, Pärmäkoski iloitsi Ylelle.

– Ei ihan riittänyt puhti tuossa lopussa haastamaan Maritia. Mutta kyllä tämäkin kelpaa, Pärmäkoski jatkoi.

Pärmäkoski kiitti mitalista erityisesti valmentajaansa Matti Haavistoa, perhettään ja muita läheisiään.

– Vaikka mitali ojennetaan minulle, niin se kuuluu aika monelle, Pärmäkoski tunnelmoi Ylelle.

Lisää aiheesta

Ei ihan riittänyt puhti lopussa haastamaan Maritia.

Ruotsin Charlotte Kalla oli kolmas. Hän kaatui laskuosuudella kilpailun alussa, mutta puristi silti hymyssä suin mitalisijalle.

Mitali on Suomelle ensimmäinen meneillään olevissa MM-kisoissa. Se on myös Pärmäkosken uran ensimmäinen arvokisojen henkilökohtaisilla matkoilla.

Anne Kyllönen oli 12:s, Laura Mononen 13:s ja Johanna Matintalo 29:s.

Yhdistelmäkilpailussa lykittiin ensin 7,5 kilometriä perinteisellä hiihtotavalla ja sen jälkeen 7,5 kilometriä vapaalla hiihtotavalla.

– Minulla oli aluksi perinteisellä osuudella hieman vaikeaa, mutta lopussa onnistuin. Sukset olivat hyvät. Täällä oli loistava tunnelma, tämä oli hienoa mainosta lajillemme, maailmanmestari Björgen totesi järjestäjien haastattelussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE