Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

31.1.2017 17:46 ・ Päivitetty: 31.1.2017 17:46

”Kaikkea muuta kuin hyvä asia” – Merkel ja Löfven arvostelivat Trumpin määräämää maahantulokieltoa

Stefan Löfven ja Angela Merkel keskustelivat tänään Tukholmassa.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven ja Saksan liittokansleri Angela Merkel moittivat Yhdysvaltojen uuden presidentin Donald Trumpin määräämiä matkustusrajoituksia.

Ruotsissa tiistaina vieraillut Merkel korosti, ettei terrorismin vastainen taistelu oikeuta tietyn väestö- tai uskontoryhmän syrjimistä.

Löfven sanoi, että Trumpin päätös estää seitsemän maan kansalaisten matkat Yhdysvaltoihin on syvästi valitettava.

– Se on kaikkea muuta kuin hyvä asia. EU:lla on tärkeä rooli ihmisarvon ja ihmisoikeuksien puolustamisessa, Löfven sanoi.

Johtajat korostivat eurooppalaisen solidaarisuuden ja yhteistyön tärkeyttä sekä pahoittelivat Britannian päätöstä lähteä EU:sta.

– Nyt on tärkeää, että (loput unionimaat) tekevät yhteistyötä, jotta hyvät suhteemme Britanniaan säilyvät, Merkel sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU