Kolumni

Ulla Kaukola

kaupunginvaltuutettu, OAJ:n valtuutettu

Kaikki sisäilmaongelmat eivät aina johdu homeesta

Sisäilmaongelmat ovat monimutkaisia. Usein on niin, että vaikka tilat tutkitaan, niin syitä ihmisten oireiluun ei löydy. Oireilun syynä voi olla myös jokin muu asia kuin itse rakennuksessa oleva ongelma, yleensä erilaiset kemikaalit.

Kaikki sisäilmaongelmat eivät suinkaan johdu homeesta.

Moni sellainen henkilö, joka on aiemmin altistunut esimerkiksi homeelle, saa oireita tilassa olevista kemikaaleista ja hajusteista, vaikka itse tila olisi kunnossa. Oireet laukeavat usein hajuista: haju- ja partavedestä, deodorantista, hajusteellisista pesuaineista ja käsisaippuoista. Näitä hajusteyliherkkiä on Allergia-, iho- ja astmaliiton mukaan jo yli puoli miljoonaa. On arvioitu, että puolet homeelle altistuneista sairastuu myös monikemikaaliyliherkkyyteen. Hajusteyliherkkyyttä on myös ihmisillä, joilla ei ole homealtistushistoriaa.

Hajusteyliherkkien oireet ovat hyvin samantyyppisiä kuin homeongelmaisilla.

Tämän takia hajusteallergia sekoitetaan usein rakennuksen sisäilmaongelmiin, vaikka sillä ei ole rakennuksen kanssa mitään tekemistä. Hajusteyliherkällä on silmien punotusta, limakalvojen kuivumista, päänsärkyä, nuhaa, väsymystä ja keskittymiskyvyn puutetta. Tiloissa, joissa kokoontuu yhtaikaa kymmeniä ihmisiä, kuten kouluissa, voi olla melkoinen hajusteiden sekamelska. Se yhdistettynä riittämättömään ilmanvaihtoon aiheuttaa oireita.

En lainkaan vähättele sisäilmaongelmista kärsivien ihmisten oireita. Mikäli rakennuksissa on rakenteista ja vääränlaisesta käytöstä sekä hoidosta johtuvia sisäilmaongelmia, ne on korjattava. Mutta joudumme myös miettimään aioita aivan uudella tavalla, muuten sisäilmaongelmat eivät ratkea.

Hajustettujen tuotteiden käyttö ei ole vain oma valinta. Hajusteita voisi verrata tupakkaan: ei ole oikein altistaa ympärillä olevia passiiviselle tupakoinnnille.

Olen tehnyt Vantaalla aloitteen, että kaupunki selvittäisi mahdollisuudet olla tulevaisuudessa hajusteeton kunta. Matka täydelliseen hajusteettomuuteen on varmasti pitkä, mutta taival voisi alkaa siitä, että kaupunki laatisi sisäiset suositukset hajusteiden välttämisestä kaupungin työpaikoilla ja kiinteistöissä. Aloitteeni on yksi keino lisää taistelussa sisäilmaongelmia vastaan ja keskustelun herättäjä.

Kolumni

Tiina Arlin

Varakunnallisvaltuutettu Vantaa

Työtä välttelevien tarinat otsikoissa enteilevät tulevia uusia heikennyksiä työttömyysturvaan

Hallitus on varmasti taas tekemässä leikkauksia työttömyysetuuksiin tai järjestämässä uusia kyykytystoimenpiteitä työttömille.Miksi muutoin näitä työtä vältteleviä Mikkoja, Juusoja ja Osseja on päivittäin otsikoissa? Kansan tukea haetaan työttömien olojen kurjistamiselle. Kaikki työttömät tulee helposti leimatuksi työtä vältteleviksi juopoiksi pummeiksi, jotka elää ruhtinaallisesti muiden rahoilla.

Niitä juttuja ei juuri missään näe, kun työttömät hakevat satoja työpaikkoja eivätkä silti tule palkatuksi. Tositarinat siitä, että terveille ja työkykyisille työttömille tarjotaan vain palkatonta työtä kokeiluna tai kuntoutuksena, loistavat poissaolollaan. Työttömien määrä vaihtelee kysyttävältä taholta 200 000- 600 000 välillä. Vale, emävale, tilasto.

Te-palvelujen nettisivulla koko Suomessa on juuri nyt kokoaikaisia yli 12kk kestäviä palkallisia työpaikkoja auki  6992 kpl. Tuossa mukana siis lääkärit, johtajat, insinöörit ja muutkin korkeakoulutusta vaativat tehtävät. Siinäpä on jakamista sadoille tuhansille työttömille. Tuonne vaan tekemään hakuja ja katsomaan osuuko kohdalle omaa osaamista ja työkykyä vastaavia hommia lähimainkaan kotiseutuasi. Pitää ottaa huomioon, että kaikille muutto työn perässä ei ole mahdollista.

Työttömiä syytetään ja rangaistaan työttömyydestä, vaikka pula on selkeästi palkanmaksajista. Vihan lietsonta työttömiä kohtaan ei työpaikkoja lisää. Nykyaikana ei muutenkaan kenenkään työpaikka ole varma ja pysyvä, joten kannattaa miettiä mitä toivoo työttömille sanottavan tai tehtävän.

Työttömyys voi nimittäin osua omalle kohdalle ennemmin kuin arvaakaan.

Tiina Arlin

Varakunnallisvaltuutettu Vantaa

Kolumni

Anette Karlsson

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtaja

10-vuotias ei ole kykenevä antamaan suostumustaan seksuaaliselle kanssakäymiselle – kuka kantaa vastuun?

Vuonna 2016 yli tuhat lasta joutui seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Tämän luvun lisäksi on useita lapsia ja nuoria joiden kaltoinkohtelusta viranomaisilla ei ole lainkaan tietoa. Moni lapsi ja nuori kokee syyllisyyttä ja häpeää tapahtuneesta. Tämän johdosta he eivät kerro tapahtuneesta kenellekään.

Suosittelen katsomaan elokuvan Trust (2010), joka oli todella koskettava ja silmiä avaava. Elokuva kertoo nuoren tytön elämästä ja siitä, miten pedofiili rakentaa häneen luottamussuhteen valheiden ja manipulaation avulla.

Uhrille jää aina seksuaalisesta hyväksikäytöstä elinikäiset arvet ja traumat. Alaikäinen lapsi tai nuori ei ole koskaan syypää tai vastuussa tapahtuneesta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vaikka usein alaikäinen joutuukin kantamaan syyn ja vastuun tapahtuneesta.

Kuten nyt näyttää käyvän esimerkiksi Turun hovioikeudessa käsitellyssä tapauksessa, jossa hovioikeus päätti pitää ennallaan käräjätuomion jutussa, jossa 23-vuotias mies oli sukupuoliyhteydessä 10-vuotiaan tytön kanssa. Oikeus tuomitsi miehen vain törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, vaikka syyttäjä oli hakenut miehelle tuomiota myös törkeästä raiskauksesta.

Tekijä saattaa päästä vapaalle jalalle ennen kuin lapsi on edes täysi-ikäinen.

Hovioikeuden mukaan asiassa ei esitetty näyttöä siitä, että uhri olisi ollut väittämällään tavalla pelkotilassa tai muuten avuttomassa tilassa. Miehen kolmen vuoden tuomio pysyi näin ollen ennallaan.

Maalaisjärjellä oikeuslaitoksen päätöstä ei voi ymmärtää. Tietämättä kaikkia yksityiskohtia, faktaa on kuitenkin se, että 10-vuotias ei kehitystasonsa vuoksi ole kykenevä antamaan suostumustaan seksuaaliselle kanssakäymiselle. Tästä syystä aikuisen seksuaalinen kanssakäyminen alle 16-vuotiaan kanssa tulisi aina olla törkeä raiskaus, tulkinnan varaa asiassa ei saisi olla. Tämä vaatii muutoksia rikoslakiin, jotka olisi ehdottomasti tehtävä.

Lisäksi rangaistusasteikkoa tulisi kiristää, sillä nyt törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voi saada vähintään vuoden ja enintään kymmenen vuotta vankeutta. Tekijä saattaa päästä vapaalle jalalle ennen kuin lapsi on edes täysi-ikäinen, kuten tässä Turun hovioikeudessa käsitellyssä tapauksessa tulee käymään. Se on väärin!

Anette Karlsson

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtaja

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Marjut Pihonen-Randla

Kirjoittaja on Uudenmaan aluesivujen toimittaja

Tarvitseeko häirinnän kohteiden uskaltaa kertoa kokemastaan?

Me too eli minä myös -kampanja seksuaalista häirintää vastaan on kulkenut muutaman kerran maailman ympäri 24 tunnissa. Suhteellisen spontaanisti liikkeelle lähtenyt kampanja on onnistunut siinä mielessä, että se on tuonut näkyville naisten kokeman häirinnän laajuuden nopeassa ajassa. Kampanja sai myös aiheellista kritiikkiä siitä, että se kohdistui naisiin, vaikka häirintää kokevat myös miehet sekä seksuaali-ja sukupuolivähemmistöt.

Oma Facebook-seinäni täyttyi lukuisista “minä myös” -teksteistä. Mietin itse jonkin aikaa, kirjoitanko minäkin sanat seinälleni. Uskon, että moni kirjoitti sanat, mutta jätti ne julkaisematta. Aihe on kipeä. Siksi päätin kirjoittaa sanat niidenkin puolesta, jotka eivät uskaltaneet tai muista syistä eivät siihen kyenneet. Ikävät kokemukset ovat todellisia ja väärin, vaikkei niitä jakaisikaan. En ole vielä tutustunut yhteenkään naiseen, joka ei olisi kokenut häirintää. Pahoja ja hyviäkin asioita tapahtuu jatkuvasti ilman, että kukaan kuulee niistä –  saati että niistä jäisi todisteita sosiaaliseen mediaan.

Kampanja herätti pohtimaan, tarvitseeko häirinnän kohteiden uskaltaa kertoa kokemastaan? Onko se meidän paikkamme ottaa asia esille ja tuoda häirintä näkyville? Silläkö tavalla asia muuttuu? Lukuisat julkkikset sekä Suomessa että ulkomailla ovat jakaneet kokemuksiaan. Näen sen hyvänä asiana – osittain. Vaarana on, että keskitymme liikaa häirinnän uhreihin. Meidän pitäisi myös paneutua siihen, miksi häirintä on niin yleinen ongelma.

Uskon kampanjan kuitenkin tehneen enemmän hyvää kuin pahaa. Se oli hyvä keskustelun avaaja. Ehkä kampanja auttoi joitakin “kuplassa eläviä” näkemään ongelman olemassaolon ja laajuuden. Tästä on hyvä jatkaa keskustelua ja miettiä, mitä me kaikki yhdessä voimme tehdä sen eteen, ettei yhdenkään ihmisen tarvitse kokea seksuaalista häirintää.

Marjut Pihonen-Randla

Kirjoittaja on Uudenmaan aluesivujen toimittaja

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Anette Karlsson

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtaja

Vähävaraiset hallituksen tikkatauluna

Pääministeri Juha Sipilä yllätti työmarkkinajärjestöt vajaa viikko sitten toteamalla MTV:n Huomenta Suomen haastattelussa, että “nolla on kohtuuton”. Vihdoinkin löytyi asia, josta voin olla pääministerin kanssa täysin samaa mieltä. Pakkolakipakettien, massiivisten koulutusleikkausten ja muiden eriarvoisuutta lisäävien toimien jälkeen se on yllättävää.

Työmarkkinasyksystä tulee varmasti myrskyisä ja kova. Muun muassa Metsäteollisuus tarjosi muutama viikko sitten Paperiliitolle työehtosopimusten jatkoa nollakorotuksella. Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto on torjunut nollaratkaisut, sillä hän haluaisi liittokierroksella ostovoimaa vahvistavat työehtosopimukset. Suomen taloustilanne on muuttunut, nyt talouskasvu on nopeampaa kuin euroalueella keskimäärin. Parantunut talous- ja työllisyystilanne tulee näkyä myös palkansaajien kukkaroissa. Julkisuudessa on keskusteltu, muun muassa SDP:n kansanedustaja Antti Lindtmanin johdolla julkisen sektorin kohtuuttomien lomarahaleikkausten perumisesta. Maan hallituksen ensi vuoden budjettiesitys ei valitettavasti helpota julkisen sektorin pienellä palkalla töitä tekevien asemaa. Kilpailukykysopimuksen mukaisesti lomarahaleikkaukset jatkuvat ensi ja seuraavana vuonna.

Viime keväänä naapurimaamme Ruotsi pääsi sopuun kolmivuotisesta työehtosopimuksesta, joka korottaa palkkoja kaikkiaan 6,5 prosenttia. Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuskoordinaattorin Eero Lehden mukaan Suomi on yliarvioinut hintakilpailukyvyn merkitystä kasvutekijänä. Hän korostaa, että metsä- ja paperiteollisuuden palkkaneuvottelut ovat olennainen, mutta eivät ainoa Suomen kilpailukykyyn vaikuttava tekijä. Kotimaisen ostovoiman vahvistaminen ja palvelualojen matalapalkkaisten työntekijöiden tilanteen parantaminen tukee Suomen talouden positiivista kierrettä. Viime vuonna toimeentulotukea maksettiin työssäkäyville ihmisille 40 miljoonaa euroa. Asumistukea 143 miljoonaa ja osa-aikaisen työn ohessa maksettavaa soviteltua työttömyysetuutta 222 miljoonaa euroa. Veronmaksajat kantavat vastuun, kun yritykset käärivät voitot.

Huomiota tulisi kiinnittää pitkäaikaisiin kasvutekijöihin, kuten koulutukseen ja osaamiseen. Suomi on kautta historian pärjännyt korkean osaamistason ansiosta. Nyt olemme ensimmäistä kertaa sadan vuoden historiamme aikana ajautumassa suuntaan, jossa tulevalla sukupolvella on matalampi koulutustaso kuin aiemmalla. Sipilän, Orpon ja Soinin hallituksen politiikka on kasvattanut tuloeroja, hyvinvointieroja ja lisännyt kansalaisten eriarvoisuutta. Eriarvoisuus uhkaa hyvinvointia ja yhteiskunnan tasapainoa. Se vaikuttaa negatiivisesti myös talouskasvun mahdollisuuksiin. OECD:n mukaan Suomen talouskasvusta menetettiin vuosina 1990-2010 yhdeksän prosenttiyksikköä kasvaneen eriarvoisuuden takia. Poliitikkojen tulisi aina pyrkiä vähentämään eriarvoisuutta, siitä huolimatta tämän hallituksen tekemät päätökset, kuten miljoonaperintöjen verotuksen keventäminen ja vähävaraisilta leikkaaminen lisäävät eriarvoisuutta.

Sipilän hallituksen budjettiesitys leikkaa 37 euroa vähävaraisilta ja suosii varakkaita 400 eurolla. Samaan aikaan naapurimaassamme Ruotsissa sosialidemokraattinen hallitus panostaa koulutukseen ja alentaa eläkeläisten verotusta. Ruotsissa on valittu kasvun ja kehityksen tie. Toivottavasti myös Suomi siirtyy pian säästö- ja leikkauspolitiikasta tulevaisuuden hyvinvoinnin ja kasvun tielle.

Anette Karlsson

Kirjoittaja on Uudenmaan Demarinaisten puheenjohtaja

Kolumni

Marjut Pihonen-Randla

Kirjoittaja on Uudenmaan aluesivujen toimittaja

Maailmassa on enemmän hyviä ihmisiä kuin pahoja

Kaikki tietävät, että maailmassa on sekä hyvää ja pahaa. Maailma on myös täynnä hyviä sekä pahoja ihmisiä. Monet uutiskynnyksen ylittävät uutiset ovat pahoja. Paha myy ja pelko on helposti lietsottavissa oleva tunne. Turun tapahtumista ja uutisoinnista on kuitenkin noussut esille, että sivulliset suojasivat ja jahtasivat hyökkääjää. Osa suojasi uhreja omalla hengellään. Kukaan ei tiedä etukäteen miten tulee reagoimaan, jos vastaava sattuu omalle kohdalle. Osa lamaantuu, osa juoksee pakoon ja osa suoraan päin vaaraa.

Minulle Turun tapahtumat osoittivat, että maailmassa on paljon hyvää edelleen. Suomen poliisi taas osoitti erinomaista ammattitaitoa hyökkääjän nopeassa kiinniottamisessa.

Minua järkytti nuorempana silloin tapahtuneet kouluampumiset sekä Myyrmannin pommi-isku. Tällöin tunsin turvattomuutta, vaikka tapahtumat olivat fyysisesti kaukana. Enää iskut eivät vaikuta samalla tavalla turvattomuuden tunteeseeni, vaikka ne kyllä järkyttävät aina. Tiedän, että sitä hyökkääjät juuri haluavat. Meidän henkilökohtaiseen turvallisuuden tunteeseen ja elämäämme halutaan vaikuttaa järkyttämällä meitä väkivaltateoilla – terrorismilla.

Minua on aina kiinnostanut ihmismieli sekä ihmisten käyttäytyminen. Tilastoista näemme, että pieni osa väestöstä tekee suurimman osan kaikista rikoksista. Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin, että Ruotsissa 1 prosenttia väestöstä teki 63 prosenttia kaikista väkivaltarikoksista. Väkivaltarikollisten luokkaan kuuluu sekä terroristit että ”perus” väkivaltarikolliset. Ihmisen käytökseen ollaan alettu saamaan myös vähitellen vastauksia.

Ihmismieltä ja perimää sekä niiden yhteyttä on tutkittu vuodesta 1972 lähtien. Tutkimus ihmisestä toteutettiin Dunedin kaupungissa Uudessa Seelannissa. Dunedin tutkimuksessa kaikkia 1972 vuonna syntyneitä lapsia on seurattu heidän koko elämänsä ajan. Tutkimuksen avulla on päästy lähemmäs miten ihminen muovautuu. Tutkimuksessa todettiin muun muassa, että väkivaltaisuuteen liittyy yksi tietty geeni. Geenin lisäksi tarvittiin kuitenkin myös ympäristötekijä. Ympäristötekijänä oli lapsena koettu väkivalta tai laiminlyönti, joka aktivoi geenin ja teki ihmisestä väkivaltaisen aikuisena.

Yhteistä väkivaltaisiin taipimuksiin olevilla ihmisillä oli se, että he turhautuivat helposti ja vähäisestäkin ärsyyntymisestä provosoituvia. Heillä oli myös enemmän masentuneisuutta sekä antisosiaalista käytöstä. Väkivaltageenin läsnäolo väkivaltarikollisissa todettiin myös Suomessa tehdyssä tutkimuksessa. Suomen tutkimuksessa eroa oli se, että alkoholin käyttö, ei lapsena koettu väkivalta, oli aktivoinut geenin kantajissa.

Se miten ihmiset reagoivat tragediaan ja suureen stressiin on myös sekä geneettistä että ympäristötekijöiden aiheuttamaa. Osa ihmisistä nousevat tragedian sattuessa lohduttamaan muita, rakentamaan turvallisuuden tunnetta nopeasti uudelleen ja toimivat näin ihmiskunnan tukipilareita. Osa ihmisistä taasen ei pääse jaloilleen ilman apua ja nujertuvat tai masentuvat helposti.

On siis ymmärrettävää, että Turun tapaiset tapahtumat aiheuttavat erilaisia reaktioita ihmisissä, koska käsittelemme asiaa eri tavoin, eri tahdissa. Tämän takia meidän pitää ymmärtää näitä reaktioita. On merkitystä, mitä teemme seuraavaksi, miten kokoamme itsemme ja jatkamme eteenpäin. Kaikista tärkeintä kuitenkin mielestäni on se, että jatkamme eteenpäin yhdessä ja emme lannistu. Emme saa antaa pelon voittaa.

 

Marjut Pihonen-Randla

Kirjoittaja on Uudenmaan aluesivujen toimittaja