Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kaikki tämä, ja kohta on juhannus” – HS: Eduskunnan varapuhemies tyrmää sote-aikataulun

Eduskunnan varapuhemies, kansanedustaja Tuula Haatainen (sd.) kertoo Helsingin Sanomille pitävänsä “mahdottomana”, että sote-laeista äänestettäisiin ennen eduskunnan kesätaukoa. Äänestykset ovat hänen arvionsa mukaan siirtymässä syksyyn.

Demokraatti

Demokraatti

– Ilmassa on ollut sellaisia ajatuksia, että eduskunta päättäisi tästä ennen kesälomia. Minä pidän sitä mahdottomana. Ei tätä prosessia voi saada läpi ennen eduskunnan normaalia kesätaukoa, Haatainen kertoo uutisessa.

Haataisen mukaan aika ei yksinkertaisesti riitä tekemään perustuslakivaliokunnan edellyttämiä muutoksia. Etenkin, kun edes hallituksen vastineen valmistumisen aikataulusta ei ole vielä mitään tietoa.

En minä vielä osaa sanoa.

Perustuslakivaliokunnan perjantaisen lausunnon jälkeen sote-lait siirtyivät täysimääräisesti sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyyn. Sote-valiokunta pyrkii parhaillaan sorvaamaan lakiesityksiin perustuslakivaliokunnan edellyttämiä muutoksia. Vaikka perustuslakivaliokunnan lausunto oli monelta osin hyvin kriittinen, katsoi se kuitenkin, että tarvittavat muutokset voidaan toteuttaa eduskunnassa.

Sote-valiokunta tarvitsee muutosten toteuttamiseen kuitenkin myös hallitukselta vastineen, jonka pohjalta lakia muutetaan. Hallituksen vastineen valmistumisen aikataulusta ei ole vielä tietoa.

– En minä vielä osaa sanoa. Nyt perin pohjin analysoidaan jokainen sana ja lause, reformiministeriryhmään kuuluva, oikeusministeri Antti Häkkänen (kok.) totesi eilen Demokraatille.

Lisää aiheesta

Kun sote-valiokunta on saanut lait sorvattua, palaa lakipaketti vielä kertaalleen perustuslakivaliokuntaan, kuten perustuslakivaliokunta lausunnossaan vaati. Aikataululliset lähtökohdat ovat siis hyvin tiukat.

– Kaikki tämä, ja kohta on juhannus. Ei tämä aikataulu voi pitää, ainakaan, jos laki käydään kunnolla läpi, Haatainen totesikin HS:lle.

Kesällä ongelmaksi tulee myös se, että virkamiesten lomat painavat päälle ja asiantuntijoita on vaikea tavoittaa. Tähä myös Haatainen kiinnitti huomiota.

Haatainen ei kuitenkaan lähde arvioimaan tarkemmin, milloin äänestykset syksyllä pidetään.

Äänestysten siirtyessä syksyyn näyttää myös entistä todennäköisemmältä, että mahdolliset maakuntavaalit siirtyvät aikaisintaan eduskuntavaalien yhteyteen ensi kevääseen. Oikeuskanslerinviraston mukaan maakuntavaalit voidaan järjestää noin puolen vuoden kuluttua siitä, kun lait on hyväksytty eduskunnan täysistuntosalissa. Tämä tietysti edellyttäen, että lakipaketti ylipäänsä menee läpi eduskunnassa.

Päätin, että voin kutsua koolle kaikki osapuolet.

Puhemies Paula Risikko kertoi tiistaina Demokraatille aikovansa kutsua joko tänään keskiviikkona tai torstaina koolle niin perustuslakivaliokunnan, sote-valiokunnan kuin hallituksen vastinettakin valmistelevia edustajia keskustelemaan aikataulukysymyksistä, jotka ovat olleet epäselviä.

– Vaikutti siltä, että ei ollut ketään, kuka koordinoisi tätä asiaa. Päätin, että voin kutsua koolle kaikki osapuolet, jotta kuulemme, kuinka paljon mihinkin menee aikaa, hän kertoi.

– Johtopäätökseni on tämän päivän jälkeen se, että kyllä tämän viikon aikana kaikki tietävät, millä aikataululla eduskunta lopettaa, Risikko sanoo.

Hänen mukaansa eduskunnan henkilökunnalla ja kansanedustajilla on oikeus tietää esimerkiksi siitä, milloin voivat pitää lomansa. Risikko arvioikin, että eduskunnan kesätauon ajankohta päätetään virallisesti tämän viikon aikana.

Puhemiesneuvosto päättää esimerkiksi siitä, milloin eduskunta jää kesätauolle ja milloin se palaa syysistuntotauolle. Puhemiesneuvosto koostuu puhemiehistöstä sekä eduskunnan valiokuntien puheenjohtajista.

Puhemiesneuvosto ei kuitenkaan suoranaisesti päätä eduskunnan valiokuntien aikatauluista ja lakiesityksen käsittelystä. Neuvosto kuitenkin päättää, jääkö joku valiokunta työskentelemään muiden kansanedustajien lomien ajaksi, tai palaako jokin valiokunta aikaisemmin työhönsä ennen syysistuntokauden alkua.

– Täysistuntoihin riittää asioita kesäkuun loppuun, eli vielä juhannuksen jälkeiselle viikolle, Risikko arvioi eilen, mutta valiokunnan työskentelyn jatkumiseen hän ei ottanut suoraan kantaa.

Demokraatin tietojen mukaan eduskunnassa on pyöritelty sitäkin vaihtoehtoa, että muu eduskunta lähtisi istuntovapaalle ja sote-uudistuksen kannalta ratkaisevat valiokunnat jatkaisivat työtään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE