Politiikka

Kaikkonen vihjasi Kärnää maltillisemmalle Katalonia-linjalle

Lehtikuva / Jussi Nukari
Lehtikuva / Jussi Nukari
Lehtikuva / Jussi Nukari

Kansanedustaja Mikko Kärnän (kesk.) tviitit ja kommentit Katalonian itsenäisyyden puolesta ovat yksityisajattelua, sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen. Hänen mukaansa Kärnän ulostulot eivät edusta keskustan, saati hallituksen linjaa.

– Olen jo Kärnälle vihjannut, että hieman maltillisempi linja tässä herkässä asiassa voisi olla viisautta. Tämä näyttää olevan hyvin tärkeä asia, Kaikkonen muotoilee STT:lle.

Kärnä tviittasi eilen aikovansa esittää eduskunnalle Katalonian itsenäisyyden tunnustamista. Kärnän englanninkielinen tviitti levisi maailmalla, ja sitä jaettiin uudelleen tuhansia kertoja. Myöhemmin Kärnä hehkutti Katalonian itsenäisyyttä Twitterissä myös katalaaniksi.

Kaikkosen mukaan Kärnän kommentteja ei näillä näkymin ole tarpeen ottaa puheeksi keskustan eduskuntaryhmän kokouksessa, koska hän on antanut Kärnälle palautetta muuten.

Kärnä kirjoittikin tänään blogiinsa, että hänen näkemyksensä eivät edusta hallituksen kantaa.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat