Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Kalevan Prismassa pelattiin 2 miljoonan euron Jokeri – Lotossa onnisti Vantaalla ja Lahdessa

Lottoarvonnassa ei löytynyt lauantaina (kierros 42/2017) yhtään täysosumaa, joten Loton potti nousee 6,5 miljoonaan euroon.
Lauantai-Jokerista sen sijaan löytyi yksi täysosuma, joka voitettiin tuplattuna. Voittosumma tuplaantui siis miljoonasta eurosta kahteen miljoonaan euroon.

Kahden miljoonan euron voiton tuonut jokeripeli oli pelattu Kalevan Prismassa Tampereella. Voittaja oli käyttänyt pelatessaan Veikkaus-korttia, joten hän saa voittonsa suoraan tililleen.

Kyseessä oli kuudes Jokerin päävoitto tänä vuonna.

Lauantai-Jokerista löytyi kierroksella 42/2017 myös neljä kappaletta 6 oikein -tuloksia, joilla voitti 20 000 euroa ja tuplattuna 40 000 euroa.

Lotosta löytyi löytyi kolme kappaletta 6+1-tuloksia, joilla voitti noin 74 000 euroa. Yksi voitoista oli pelattu Kärkkäinen-tavaratalossa Lahdessa ja toinen voitoista meni nettipelaajalle Vantaalle.

Kolmas voittaja oli niin ikään vantaalainen nettipelaaja, joka sai voittonsa tuplattuna, eli hän voitti noin 149 000 euroa.

Loton oikea rivi (kierros 42/2017) on 12, 13, 17, 26, 27, 29, 32 ja lisänumero 35. Tuplausnumeroksi arvottiin 27.

Lauantai-Jokerin voittorivi on 0 7 9 1 8 6 7.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE