Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kaliforniassa 13 lapsensa kotiin vangitsemisesta epäilty pariskunta piti kotikoulua

Vanhemmat, joiden epäillään vanginneen 13 lastaan kotiinsa Yhdysvaltojen Kaliforniassa, ovat paljastuneet uskonnolliseksi pariskunnaksi, joka opetti lapsiaan kotona. Pariskunnan taustoista kertoivat perheen isän vanhemmat ABC-kanavalle.

Järkyttävä tilanne selvisi viranomaisille sunnuntaina, kun perheen 17-vuotias tyttö pääsi pakoon ja soitti hätänumeroon talosta löytämällään kännykällä.

Kodista löytyivät nälkiintyneinä ja likaisina loput 12 sisarusta, iältään 2–29-vuotiaita. Poliisin mukaan vangitut näyttivät lapsilta. Osa heistä oli kahlittu kettingeillä ja lukoilla sänkyihinsä pimeään huoneeseen.

Lapset kävivät perheenisän vanhempien mukaan tiukkaa kotikoulua. Myös opetusviranomaisen tiedoissa miehen ammatiksi oli merkitty yksityiskoulun johtaja niin, että koulun osoite oli sama kuin perheen.

Perheenisän vanhemmat kertoivat ABC:lle, etteivät olleet nähneet pariskuntaa neljään–viiteen vuoteen. Edellisellä vierailulla lapset olivat näyttäneet laihoilta, mutta perhe oli vaikuttanut onnelliselta.

Kuvissa hyvävointisen oloisia vielä 2016.

Pariskunta oli “hyvä kristillinen perhe” ja “Jumala oli pyytänyt heitä” saamaan niin monta lasta, kuin he saivat, isän vanhemmat sanoivat.

Tietoja siitä, kuinka kauan lapset ovat olleet huonossa kunnossa, ei tiistaina ollut. Vanhempien nimellä kulkevan Facebook-profiilin kuvien perusteella perheestä piirtyy kuva onnellisena suurperheenä, joka vieraili

Disneylandissa ja puki perheen kaikki tytöt samanlaisiin mekkoihin. Kuvissa lapset vaikuttavat hyvävointisilta vielä kesällä 2016. Uudempia kuvia ei sivulla ollut ainakaan julkisina.

Tapausta tutkitaan kiduttamisena ja lasten turvallisuuden vaarantamisena. 57- ja 49-vuotiaat vanhemmat on pidätetty. Viranomaisten tiedotteen mukaan vanhemmat eivät ole antaneet loogista selitystä sille, miksi lapsia pidettiin tuollaisissa oloissa.

BBC:n mukaan perheen isä oli todettu maksukyvyttömäksi kahdesti, eikä vaimo käynyt töissä. Monetkaan naapurit eivät tunteneet hyvin talossa asujia tai nähneet heitä usein.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE