Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kalliit hinnat vaikuttavat monen lapsiperheen talouteen” – SDP:n Taavitsainen vaatii koulukuvausmaksujen suitsimista

Satu Taavitsainen.

SDP:n kansanedustaja Satu Taavitsainen jätti ministerille kirjallisen kysymyksen koulukuvausten korkeista maksuista ja lasten arjen lähiympäristöissä tapahtuvasta markkinoinnista.

– Lasten valokuvat ovat ihania! Valitettavasti päiväkodeissa ja kouluissa otettavien jokavuotisten valokuvien kalliit hinnat vaikuttavat todella monen lapsiperheen talouteen, kertoo Taavitsainen.

– Lasten ja nuorten elämässä se, että voi saada samanlaisia tavaroita kuin ikätoverit, esimerkiksi juuri koulukuvia, on tärkeää yhteenkuuluvuuden rakentumiselle. Pidän päiväkoti- ja koulukuvapakettien hintojen suitsimista perheiden talouden ja lasten tasa-arvoisuuden kannalta tärkeänä asiana, tähdentää Taavitsainen.

Lasten valokuvat ovat ihania!

Taavitsaisen mukaan lapsiin kohdistetaan yhä enemmän vaikeasti tunnistettavaa markkinointia television, internetin ja puhelimen kautta. Kulutuskulttuurin voimistumiseen voidaan vaikuttaa hillitsemällä lapsiin suunnattua markkinointia ja ohjaamalla lapsia vastuulliseen kuluttamiseen ja kriittiseen medialukutaitoon. Avainasemassa tässä ovat kotien lisäksi päiväkodit ja koulut.

– Kysyin kirjallisesti ministeriltä, mihin toimiin hän aikoo ryhtyä päiväkoti- ja koulukuvien hintojen alentamiseksi ja miten hän aikoo puuttua lasten eriarvoistumiskehitykseen, joka alkaa jo päiväkodissa ja peruskoulussa. Kysyin myös, kuinka ministeri aikoo turvata lapsen aseman kuluttajana ja hillitä markkinointia lasten ja nuorten arjen lähiympäristöissä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE