Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kannatan rauhallista paneutumista” – Niinistö Keskisuomalaiselle: Perustuslakituomioistuimen perustamista on syytä selvittää

Perustuslakituomioistuimen perustamista pitää selvittää, sanoo istuvan presidentti, valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö. Niinistö kommentoi asiaa Keskisuomalaisen haastattelussa.

Niinistön mukaan asia pitää tutkia vakavasti joka kantilta.

– Kiire ei ole, vaan kannatan rauhallista paneutumista ja keskustelua aiheesta, Niinistö sanoo.

Niinistö sanoo olleensa asian tutkimisen kannalla istuessaan eduskunnan perustuslakivaliokunnassa 1990-luvulla, mutta luopuneensa sittemmin ajatuksesta. Nyt hän sanoo palanneensa alkuperäiseen kantaansa, että perustuslakituomioistuimen perustamista tulisi selvittää.

Monissa maissa riippumaton perustuslakituomioistuin arvioi, ovatko uudet lait ristiriidassa perustuslain kanssa. Suomessa arvion tekee eduskunnan perustuslakivaliokunta eli käytännössä lakeja säätävät kansanedustajat.

Perustuslain tulkintaa on tarvittu hiljattain muun muassa sote-uudistuksen lainvalmistelussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE