Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Pääkirjoitukset

”Kannuksen Kennedy” Putinin maassa kaahaa trumpilaista tietä

Pääkirjoitukset

Demokraatti null

SDP:n pää-äänenkannattaja

Aika tavallinen ja kohtalaisen kiltti henkilöhaastattelu entisestä pääministeristä Esko Ahosta julkaistiin sunnuntaina Helsingin Sanomissa. ”Minä ja Venäjä” käsitteli Ahon roolia Venäjän suurimman pankin Sberbankin hallituksessa.

Demokraatti

Demokraatti

Teema on monin tavoin kiinnostava ja akuutti. Venäjä avasi hieman yli viikko sitten tulen Ukrainan laivaston aluksia kohti Kertshinsalmessa ja otti ne haltuunsa. Ukrainaan on julistettu sotatila. Lännen talouspakotteiden alla olevaa Sberbankia on syytetty osallisuudesta Itä-Ukrainan sodan rahoittamiseen. Siitä kuinka tiiviisti Sberbank on kiinni Vladimir Putinissa on erilaisia näkemyksiä, mutta kiinni se joka tapauksessa on Venäjän valtakoneistoon.

Sunnuntainumeron pääjuttu oli siis läpeensä poliittinen, mutta myöhemmistä reaktioista päätellen haastattelu jäi monelta ensin noteeraamatta. Jutussa Ahon kysymyksiä herättävä rooli mahdollisena Putinin sylikoirana nousee esiin, mutta hän sai selvittää asemaansa rauhassa.

Arvoton taistelu median syyllistämiseksi on vaarallinen polku, josta riittää maailmalla mutta myös meillä esimerkkejä.

Siksi jälkipyykki olikin omituinen ja taas kerran mediaa varoittava. Haastateltu ei pitänytkään jutusta. Sosiaalisessa mediassa lähti kiertämään Ahon Helsingin Sanomien päätoimittajalle lähettämä ”avoin kirje”, jossa Aho syyttää lehteä journalistin ohjeiden rikkomisesta.

Ahon mielestä HS rikkoo kohtaa, jossa haastateltavalla on oikeus saada ennakolta tietää, millaisessa asiayhteydessä hänen lausumaansa käytetään. Aho paheksuu kohtaa ymmärtämättä sitä, että haastattelu keskittyi ”lähes pelkästään” hänen jäsenyyteensä Sberbankin hallituksessa. Ahon mielestä juttu oli ”henkilökeskeistä mielikuvajournalismia”, jonka hän pahimmillaan katsoo ”lietsovan vihaa”.

Vastuutonta puhetta entiseltä pääministeriltä.

Toisenlaisen kuvan HS:n ja Ahon kohtaamisesta saa jutun kirjoittaneen toimittajan lausunnosta omalla Twitter-tilillään: ”Joku päivä ehkä vielä avaan sitä surkuhupaisaa, ala-arvoista prosessia, jolla Esko Aho koetti ensin a) painostaa jutun hyllyttymiseen, ja kun se ei onnistunut b) teki vihjailevia uhkauksia seurauksilla jos juttu julkaistaan c) kieltäytyi lapsellisesti yksilöimästä väitteitään”.

Oli haastatteluun liittyvän tapahtumasarjan todellinen laita kuinka vain se osoittaa ainakin ”Kannuksen Kennedyn” herkkähipiäisyyden. Arvoton taistelu median syyllistämiseksi on vaarallinen polku, josta riittää maailmalla mutta myös meillä esimerkkejä. Sen tietää moni keskustalainenkin pääministeri, viimeksi Juha Sipilä.

Menneestä maailmasta kielii myös avoimen kirjeen avaava puhuttelu ”H. V. Kaius”. H.V. tarkoittaa ”hyvää veljeä” ja on kuin neuvostoaikojen miesten saunaparlamentista. Kyllä ennen oli paremmin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE