Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kannusteet ja kepit tasapainoon” – STTK muistuttaa hallitusta: tärkein tavoite ei saa hukkua

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n hallitus vaatii, että työllisyyden lisäämisen ja työttömyyden vähentämisen on säilyttävä maan hallituksen harjoittaman talouspolitiikan kärjessä. Näitä toimia pitää vahvistaa hallituksen puoliväliriihessä.

STTK muistuttaa, että myös tulevalla työmarkkinakierroksella on merkittävä vaikutus työllisyyden kehitykseen.

– Jatkossakin on tarve sovittaa yhteen talous- ja työmarkkinapolitiikkaa, jotta voidaan turvata ostovoiman, työllisyyden ja kilpailukyvyn myönteinen kehitys, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola linjaa.

STTK arvioi, että osaavan työvoiman saatavuuden ongelmat voivat nousta orastavan kasvun esteeksi.

– Hallituksen on parannettava työttömien ja myös työelämässä olevien koulutusmahdollisuuksia. Lisäksi on tuettava liikkumista työn perässä esimerkiksi kehittämällä pitkäaikaistyöttömien työmatkakuluvähennystä. Monella heistä on alentunut työkyky, joten he tarvitsevat myös sosiaali- ja terveyspalveluita päästääkseen takaisin työelämään, Palola listaa.

Samoin pidemmällä aikavälillä pitää varmistaa riittävä tonttitarjonta ja sitä kautta asuntotuotanto, jotta työvoimalla on edellytykset liikkua.

STTK pitää tärkeänä, että työllisyyden vahvistamisessa kannusteet ja kepit ovat tasapainossa.

Lisää aiheesta

– Työttömien syyllistäminen on lopetettava. Sen sijaan heitä on aktivoitava ja kannustettava työllistymään, Palola vaatii.

Toimihenkilökeskusjärjestö korostaa, että Martti Hetemäen työryhmän jatkotyö on kokonaisuus. Maan hallitus on viemässä työttömyysturvan aktiivimallia vauhdilla eteenpäin. STTK edellyttää, että samalla on parannettava työttömän mahdollisuutta omaehtoiseen opiskeluun työttömyysturvalla. Järjestön mielestä on myös puututtava lainsäädännöllä nollasopimusten epäkohtiin säätämällä työajan vakiintumisesta.

Erilaisia malleja on ilma sakeana.

Perhevapaajärjestelmän uudistaminen on STTK:n mielestä tarpeen työelämän tasa-arvon edistämiseksi sekä naisten työmarkkina-aseman parantamiseksi.

– Erilaisia malleja on ilma sakeana. Nyt olisi aika välittömästi käynnistää perhevapaauudistuksen valmistelu, Palola vaatii.

STTK uskoo, että yhteistoimintalain uudistaminen luo edellytyksiä työpaikkojen tuottavuuden kasvulle ja edistää mahdollisuuksia työpaikkakohtaiseen sopimiseen käytännössä.

– Siksi yt-lain uudistamisen valmistelu tulee käynnistää välittömästi kolmikantaisesti. STTK on valmistellut toimivan esityksen tämän työn pohjaksi, Palola sanoo.

Finanssipolitiikassa STTK ei näe tarvetta merkittävään kiristämiseen tai höllentämiseen.

– Jotta kustannuskilpailukykyä parantavan kilpailukykysopimuksen myönteiset vaikutukset voidaan realisoida, järkevää on kohdentaa lisää esimerkiksi tutkimus- ja tuotekehitykseen sekä infrastruktuurin kehittämiseen ja ylläpitoon koko maassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE