Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Kansa on puhunut, työ jatkuu

Tätä kirjoittaessani on kuntavaaleista kulunut aikaa kutakuinkin viikko. Demarit saavuttivat Vaasassa lopulta hyvän tuloksen sijoittumalla valtuustossa selkeästi toiseksi suurimmaksi ryhmäksi 13 valtuutetullaan. Myös oma vaalitulokseni oli aivan uskomattoman positiivinen yllätys, vaikka hyvää palautetta sainkin paljon vaalikampanjani aikana. Äänestäjien viesti viimeisten viikkojen aikana oli, että kerrankin joku teki jotain eikä pelkästään puhunut. Haluan edelleen uskoa yhteiskuntaan missä teoilla on merkitystä ja työn tekeminen palkitaan.

Taistelu sairaalamme puolesta tulee ehdottomasti jatkumaan myös kuntavaalien jälkeen. Toukokuun 5. päivä tulemme luovuttamaan eduskunnan puhemies Maria Lohelalle (ps.) kansalaisaloitteen, jossa vaadimme terveydenhuoltolain 50§:n muuttamista siltä osin, että Vaasan keskussairaala lisätään täydenpalvelun päivystyksen sairaaloiden listalle. Toiveenamme on, että aloite etenisi eduskunnan käsittelyyn jo ennen eduskunnan kesätaukoa. Vielä emme siis todellakaan ole maalissa, vaikka tärkeitä askelia olemmekin jo ottaneet kohti päämääräämme.

Taistelu yhteisen sairaalamme puolesta on yhdistänyt ennennäkemättömän hienosti pohjalaiset tekemään yhteistyötä yhteisen tavoitteen eteen. Työtä on tehty yhdessä yli kunta-, kieli- ja puoluerajojen. Taistelu on osoittanut, että yhteistyö on voimaa ja yhdessä tekemällä voimme kaikkein tehokkaimmin vaikuttaa yhteisiin asioihin. Toivon todella, että tätä joukkovoimaa käytetään myös tulevaisuudessa tärkeäksi koetuissa yhteisissä asioissa Pohjanmaalla.

Poliittiset ryhmät käyvät parhaillaan neuvotteluja siitä miten tulevan valtuustokauden luottamustoimet tulevat jakaantumaan. Kirjoitushetkellä koko kuvio on vielä auki, mutta muutaman päivän kuluttua löytyy vastauksia jo moneen kysymykseen. Oma nimeni nousi esille vaalien jälkeen käynnistyneessä spekulaatiossa Vaasan kaupunginhallituksen seuraavasta puheenjohtajasta. Moni taho piti saamani äänimäärän perustella jopa itsestään selvänä, että paikka kuuluisi minulle. Mietittyäni asiaa perusteellisesti, olen ilmoittanut olevani käytettävissä kaupunginhallituksen puheenjohtajan tehtävään, mikäli neuvottelujen jälkeen paikka demareille tulee ja Vaasan SDP:n kunnallisjärjestö päättää minua tehtävään esittää. Koen saamani äänimäärän velvoittavan kantamaan jatkossa enemmän vastuuta kotikaupunkini kehittämisestä ja laaja kokemukseni eri vaikuttajatahoilla toimimisesta antaisi hyvät edellytykset kyseisessä tehtävässä toimimiseen.

Kun luottamuspaikat on lopulta jaettu ja uusi kaupunginvaltuusto aloittaa työnsä kesäkuussa, on kuitenkin kaikista tärkeintä, että meillä on koossa hyvä tiimi joka tekee työtä yhteiseen maaliin.

Toivon todella, että energia keskitetään tulevalla valtuustokaudella toisten kritisoimisen sijaan yhteiseen tekemiseen ja että valtuustossa tehdään tulevalla kaudella positiivista yhteistyötä yli puoluerajojen kohti entistä vetovoimaisempaa, hyvinvoivaa Vaasaa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE