Mielipiteet

Kansalaisen ylistys ja enemmistökykyinen politiikka

Timo Jaakonaho
Vastuuta äänestyspäätöksestä ei voi ulkoistaa millekään suojeluvirastolle.
Timo Jaakonaho
Vastuuta äänestyspäätöksestä ei voi ulkoistaa millekään suojeluvirastolle.
Timo Jaakonaho
Vastuuta äänestyspäätöksestä ei voi ulkoistaa millekään suojeluvirastolle.

Jos politiikkaa aletaan tehdä tai arvioida ikä-tulotaso-äänestäminen -ulottuvuudella, ollaan väärillä jäljillä.

Kaivakaa siis esille vappupäivästä muutakin kuin vappupuheet. Helsingin Sanomat julkaisi toukokuun 1. päivänä yhteenvedon suomalaisten asenteista. Jenni Karjalainen tarttui asiaan muutama päivä sitten (4.5.).

Taloustutkimuksen tulos vahvistaa tutkijoiden aiemmat havainnot. Eri tavoin on jo jonkin aikaa noussut esiin kahtiajako. Ensinnäkin ovat ne, jotka hakeutuvat omaan pihapiiriin henkisesti ja fyysisesti, kansallisten rajojen sisäpuolelle ja siihen Suomeen, joka aina on ollut. Ja sitten ovat ne, jotka ovat jollakin tavoin avoimia, käyttävät laajakulmaa, eivätkä pysähdy rajoille. Taloustutkimus määrittelee toisen ryhmän konservatiiviseksi ja toisen liberaaliksi. En tiedä, ovatko nimitykset osuvia. Mutta se on kai totta, että jakolinjateivät kulje sievästi puolerajojen mukaan vaan ovat myös puolueiden sisäisiä. Tarkempia erittelyjä voinee tehdä, jos pääsee kiinni tutkimuksen maksulliseen aineistoon.

Toinen tekijä, jolla uskon olevan suuren merkityksen, mutta johon minulla ei ole dataa, on ihmisten aito tunne osallisuudesta ja kokemus siitä, miten oma kansalaisuus toteutuu täytenä, merkityksellisenä ja siten myös yhteiskuntaan kiinnittävänä.

Jos näin ei ole, käy kuten tutkimusjohtaja Juho Rahkonen kuvailee Helsingin Sanomissa:

– Systeemiä pidetään sellaisena, että sen sisällä ei haluta vaikuttaa. Ollaan hiljaisia jurnuttajia. – – Taustalla voi vaikuttaa kokemus, että ei tämä kuitenkaan auta.

Onko äänestämättä jättäminen kenties ensimmäinen oire kadotetusta osallisuudesta?

Tässäkin tapauksessa eroja voi olla puolueiden välillä, mutta niitä varmasti on puolueiden sisällä. Voi olla maailmalle avoin, ja tuntea omat vaikuttamismahdollisuudet heikoiksi. Voi käpertyä omaan kuplaansa ja tuntea olevansa osallinen. Äänestäminen on sittenkin vain yksi kansalaisuuden
ilmimuoto.

Presidentti Sauli Niinistö on alkanut puhua ”osallisen kansallistunteesta” (Nivala 5.5.) osallisessa heräävä kansallinen kiintyminen. Käännetään vähän näkökulmaa, niin saadaan ”kansalaisen osallisuus”, siinä herää yksilö ja koettu osallisuus, merkityksellisyys ja myös vastuullisuus kansalaisena.

Jokainen itseään kunnioittava poliittinen puolue pyrkii enemmistöasemaan ja sen antamaan vaikutusvaltaan. Siksi sen on myös kyettävä muotoilemaan ja esittämään politiikka, joka on enemmistökykyinen.

Politiikassa pitää tunnistaa syvävirtoja, jotka ovat tärkeämpiä kuin kohderyhmittäin etenevä optimointi. Apuna voi käyttää asenne- ja muuta tutkimusta. Kannatusmittaukset ovat hyödyllisiä, eivät kuitenkaan riittäviä.

Mitä lähemmäksi vaaleja tullaan, sitä yleisemmin kuitenkin näytään uskottavan, että puolueen tulee esittää kullekin kohderyhmälle oma lupaus, jolloin äänestäjä palkitsee äänellään. Puolue puolestaan kiittää äänestäjää ja täyttää lupauksensa, minkä äänestäjä palkitsee jälleen.

Kilpailijoiden tehtävänä on esittää oma lupaus ja heikentää muiden lupauksen uskottavuutta. Tavoitellaan hyvää kierrettä maailman ehkä yksinkertaisimpaan behavioristiseen malliin luottaen. Tällä kaavalla toimii moni poliitikko ja tällä kaavalla toimii näköjään myös media omissa arvioinneissaan.

Sen sijaan että äänestäjää kohdeltaisiin itsenäisenä kansalaisena, hänet latistetaan kuluttajan asemaan, joka shoppalee itselleen edullisinta vaihtoehto. Jotkut ovat vaatineet äänestäjän kuluttajasuojaa. Ehkä rinnastus tuntuu näppärältä. Valitettavasti se myös paljastaa, ettei pidet äänestäjää täysipäisenä kansalaisena, vaan katsotaan hänen tarvitsevan jonkun ulkopuolisen antamaa suojelua ikään kuin estämään ’väärä’ äänestyspäätös. Äänestämisellä on tosiaankin seurauksensa. Vastuuta siitä päätöksestä ei voi ulkoistaa millekään suojeluvirastolle.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat