Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

“Kansallinen pommiryhmä on paikalla” – Voimakas räjähdys kuului ympäri Malmöä, hätäkeskukseen useita soittoja

Ruotsissa Malmössä ravintola on saanut vaurioita voimakkaan räjähdyksen takia. Poliisin mukaan ei ole kuitenkaan merkkejä siitä, että kukaan ihminen olisi saanut vammoja. Aftonbladet kertoo räjähdyksen tapahtuneen hieman ennen puolta yötä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Voimakas räjähdys kuului ympäri kaupunkia ja hätäkeskus sai asiasta useita soittoja.

Räjähdyspaikalla on pommiryhmä, mutta vielä ei ole selvää, mistä pamahdus johtui.

– Kansallinen pommiryhmä on paikalla ja tekee niin sanottua räjähdyksen jälkeistä tutkintaa, lisäksi yritetään etsiä merkkejä siitä, mikä on räjähtänyt. Voimme muun muassa löytää sekä DNA:ta että sormenjälkiä, ne eivät ole aina välttämättä kaikkia tuhoutuneet, poliisista sanotaan Aftonbladetin mukaan.

Poliisin mukaan tällaisissa tapauksessa ei ole usein kyse pommista.

Paikalla on lisäksi rikostutkijoita, jotka yrittävät löytää merkkejä mahdollisesta tekijästä. Poliisi on kuullut jo muutamia silminnäkijöitä. SVT:n haastatteleman poliisin mukaan tällä hetkellä tärkeimmät tiedot tapahtumien kulusta saadaan kuitenkin valvontakameroista.

Vaikka henkilövahingoilta tiettävästi vältyttiin, taloudelliset vahingot ovat merkittäviä. Muun muassa ravintolan sisätilat ja julkisivu ovat tuhoutuneet pahoin. SVT:n toimittajan mukaan kiinteistön rakennusmateriaalia on lentänyt noin 20 metrin päähän rakennuksesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE