Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Muu kulttuuri

Kansallisromanttinen maisema vetosi parhaiten äänestyksessä vuoden 2016 kauneimmasta postimerkistä

Suomalaiset ovat äänestäneet vuoden 2016 kauneimmaksi postimerkiksi Nuuksion kansallispuiston jylhää metsämaisemaa kuvaavan merkin.

Postimerkki sai 12 prosenttia kaikista annetuista 42 407 äänestä, joista joka kymmenes annettiin postikortilla ja loput verkkosivujen kautta.

– Tänäkin vuonna ääniä tuli ennätyksellinen määrä – 12 prosenttia viimevuotista enemmän. On hienoa, että postimerkit innostavat suomalaisia, vieläpä näin juhlavuoden kynnyksellä. Ovathan ne voittajamerkin nimen mukaisesti käyntikortteja Suomesta, Postin muotoilujohtaja Tommi Kantola sanoo.

Vuoden 2016 viisi kauneinta postimerkkiä

  1. Käyntikortti Suomesta – suunnittelijat Susanna Rumpu ja Ari Lakaniemi, 12,1 prosenttia äänistä
  2. Ajatusten siivin – Jaana Aalto 11,9
  3. Jääkide –  Susanna Rumpu ja Ari Lakaniemi, Pekka Honkakosken valokuva, 7,9
  4. Punainen tupa – Paula Salviander, 6,9
  5. Käyntikortti Suomesta – Susanna Rumpu ja Ari Lakaniemi, 5,6

Kaikki viisi eniten ääniä saaneista merkeistä kuvaavat luontoa.

– Kärjen tuntumassa oli hienosti myös viime vuonna kovasti puhututtanut Karjalanpiirakka-postimerkki. Myös muut julkisuudessa paljon esillä olleet postimerkkiaiheet saivat paljon ääniä. Näitä ovat viiden merkin sarja suomalaisista ladoista sekä Kuvittajat ry:n kanssa yhteistyössä järjestetyn joulupostimerkkien suunnittelukilpailun kaksi voittajamerkkiä, Kantola kertoo.

Suomen kauneinta postimerkkiä sai äänestää Postin internetsivuilla tai postitse.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE