Tuomas Kyrön romaanista sovitettu “Iloisia aikoja, Mielensäpahoittaja” saa viimein ensi-iltansa Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä 21.9. teatterinjohtaja Mika Myllyahon dramatisoimana ja ohjaamana.

Pienen näyttämön syksyn toinenkin ensi-ilta on suositun kotimaisen nykykirjailijan käsialaa. Miika Nousiaiselta ilmestyy parin viikon kuluttua hänen neljäs romaaninsa “Juurihoito”, joka saadaan todella tuoreeltaan näyttämölle marraskuun puolivälissä. Sen on dramatisoinut ja ohjannut Aleksis Meaney. Nousiainen luonnehtii teostaan “suku- ja hammaslääkäriromaaniksi” ja ohjaaja Meaneyn mukaan siinä etsitään vastauksia kolmeen kysymykseen: kuka olet, minne menet ja puudutetaanko?

– Pyrkimyksenämme on, että komediallisesta näytelmästä tulisi paitsi naurattava, myös sopivasti liikuttava. Saattaa olla, että paikoin liikutaan myös surrealismin puolella, sillä sellaiseen Miikan romaani tarjoaa kiitettävästi aineksia, ohjaaja Meaney valottaa.

Kansallisteatterin lippulaivanäyttämöllä ollaan suurten kansallisten aiheiden äärellä. Juha Jokelan uuden näytelmän keskiössä on pyhä idänkauppa, Seppo Parkkisen kirjoittamassa ja Kaisa Korhosen ohjaamassa kantesityksessä taas Minna Canth, ainoa liputuspäivän meillä saanut nainen.

Syyskuun 14. kantaesitettävä “Sumu” on teatterin kotikirjailija Jokelan toinen työ Kansallisen suurelle näyttämölle. Edellinen, “Patriarkka” veti yli 40 000 katsojaa, joten odotukset ovat suuret. Sumu on komedia Suomen ja Venäjän (kauppa)suhteista , joita kuvataan itävientiä harjoittavan, neurologisiin tutkimusvälineisiin erikoistuneen teknologiayrityksen kautta. Tämä Somnimag-yhtiö joutuu bisneseettisiä kysymyksiä pohtiessaan muun muassa tekemään itselleen selväksi, onko se harjoittamassa yhteistyötä venäläisten tutkijakollegoiden vai sittenkin Putinin hallinnon kanssa. Komediaan ujuu myös trillerimäisiä sävyjä.

– Näytelmän henkilöthän joutuvat askartelemaan jonkunlaisen pelon kanssa, ja pelko on ominaisuus, ett joka syö arvokkuutta – niin yksilöiltä kuin vaikkapa valtioilta, Jokela kertoo peruslähtökohtia “itsesensuurikomediassaan”, jonka hän itse ohjaa.

Marraskuun lopulla suurella näyttämöllä ensi-iltaan tuleva Parkkisen ja Korhosen näytelmä “Canth” juontaa juurensa paitsi Kaisa Korhosen jo koululaisena syttyneestä Minna Canth -innostuksesta, myös tarpeesta tuoda uusia näkökulmia kansalliseen Canth-kuvaamme.

– Suomessa on ollut vallalla tietty tendenssi-Minnan kuva jo yli vuosisadan. Näytelmässä taas on tarve ymmärtää Minnaamuutenkin kuin hänen missionsa ja taiteensa läpi. On tärkeää, että taiteilijaa arvioidaan hänen oman aikansa raameissa. Me haluamme toisaalta  tuoda esiin hänen radikalisuutensa ja humanistisen luonteenlaatunsa, mutta ihan erityisesti näyttää se todellinen ihminen, joka on jäänyt  ikonisen kuvan ja patsaiden taakse, Kaisa Korhonen kertoo juuri nyt näyttämöharjoitusten alkuun virittäytyvän  työryhmänsä tehtävänasettelusta.

Smeds avaruusmatkalla

Kansallisteatterin residenssitaiteilijana töitä tekevä Kristian Smeds tuo lokakuussa Willensaunan näyttämölle “teatterillisen paritanssin” nimeltä “Just Filming”, jonka esittävät unkarilainen ja virolainen näyttelijä eli Annamária Lang ja Juhán Ulfsak. Esityksen musiikeista vastaavat Pekka Kuusisto, Verneri Pohjola ja Timo Kämäräinen, kolmikko, jonka virtuositettia Smeds luonnehtii “levy-yhtiöpomojen märäksi uneksi”.

Esityksensä muista sisällöistä Smeds on varsin vaitonainen.

– Taide ei selittämällä parane, mutta jonkinlaista avaruusalusta me olemme Willensaunaan rakentamassa, ja kun sen kyytiin nousee, niin… Esityskielinä ovat broken english ja broken suomi, mutta puhetta ei ole luvassa paljon. Mutta ihan niin pitkään ei tarvitse pimeässä istua, kuin Tabussa, Smeds virnistää viitaten viime syksynä suurelle näyttämölle ohjaamaansa täysin sanattomaan esitykseen, joka alkoi noin vartin mittaisella pilkkopimennyksellä.

Willensaunan toinen ensi-ilta on uudenlainen näkemys Shakespearen Rikhard III, jonka ohjaa Jussi Nikkilä ja  nimiroolin tekee Kristo Salminen.

Terhi Panula esittää ikääntyvää stand -up -koomikkoa Veera Tyhtilän näytelmässä “60”.

Kansallisen pienimmän näyttämön, Omapohjan, ensi-illoista Veera Tyhtilän kirjoittama “60”, joka ohjaajansa Otso Kauton mukaan on vaikeasti aseteltavissa komedia-tragedia-akselille, sillä näytelmässä käsitellään ikääntyvän, itse asiassa maan vanhimman stand up-koomikon näkökulmasta naurun hintaa.

Anna Paavilaisen ja Marja Salon esitys “Sinuus” jatkaa tekijöidensä näyttämöprojektia, jossa on tutkiskeltu katseen kohteena olemista nykymaailmassa.

Joulukuussa Omapohjassa esitetään reilun viikon verran Iida Vanttajan ja Antti Kasken aikuisille suunnattua nukketeatteriproduktiota “Kohtauspaikkoja kadonneille”.