tuntematonsotilas
kaisaniemi
Juhannustupla

Kansallisteatterin Töppöhörö: Osapäiväfasisti kohtaa Alina-keijun

Kuva: Tuomo Manninen
Alina-keiju (Alina Tomnikov) saa höyhenenkevein ottein karskia esittävän ja vihapuheisen Vikin (Jarkko Lahti) asettumaan, jopa ajattelemaan.

Suomen Kansallisteatteri, suuri näyttämö
Juha Hurme: Töppöhörö

Ohjaus Juha Hurme ja Hanna Brotherus Lavastus Matti Rasi ja Juha Hurme Valot Matti Tiilama Ääni Raine Ahonen Rooleissa Jarkko Lahti ja Alina Tomnikov

Juha Hurmeen uutta näytelmää katsoessani ajattelin monenlaisia asioita. Mikä parasta, etupäässä näkemääni liittyen. Onko ihmisen evoluutiohistorian kelaaminen käsiohjelmassa tarpeen? Miksi tällä näytelmällä on yhtä monta ohjaajaa kuin on näyttelijöitä. Miksi ainoa näkyvämpi lavaste on megakokoinen keittiötuoli? Onko suuri näyttämö tarpeen tälle esitykselle? Kuinka pitkä oli ilta, jos näytelmän idea kerran on syntynyt kapakan pöydässä kirjoittajan ja pääosanäyttelijän istunnossa?  Olisikö Töppöhönö oikeampi ilmaus?

Joitakin vastauksia löytyy jo näytelmän katsomisen aikana, osa on haussa vieläkin. Lisääkin kysymyksiä on herännyt.

Jeppe, Viki ja möykkäämisen ilo

Kansallisteatterin ”Töppöhörö” on selvästi mittatilaustyö Jarkko Lahdelle, jota on Juha Hurmeen ohjauksissa nähty aiemminkin, muun muassa Kokkolan kaupunginteatterin Jeppe Niilonpojan nimiroolissa. Jepellä ja Töppö-Vikillä onkin  yhteisiä nimittäjiä: molempien lempijuoma on alkoholi, kumpikin haistattaa pitkät sille, mitä muut heidän meiningistään ajattelevat, molemmat ovat urpoja mutta eivät ihan tyhmiä ja kumpikin ainakin yrittää päästä irti huonoista tavoistaan. Jepeltä se onnistui  heikosti, Vikin tapauksesta emme tiedä, mutta aika hyvältä jäi näyttämään…

Sekin yhdistää, että molemmat näytelmät on fakitettu komedian lootaan, mutta kumpaakin katsoessa nauru jää aika monesti kurkkuun. Kansallisteatterin katsomossa joutuu monesti pohtimaan, mille me nauramme, kun nauramme osapäiväfasisti Vikin paasaukselle? Sehän on kuin liveversiota  netin ”keskustelupalstojen” versaalihuutomerkkimöykkäämisestä eikä sellainen paljon naurata. Hurme antaa Vikin tykittää vapaasti ilmoille kaiken mitä syljen ohella suusta lentää. Moderoijaa ei löydy ohjaajan pallilta eikä Vikin päästä.  Kaikki saavat osansa: kusipääpoliitikot, talouselämän pellet, taidepaskan vääntäjät, maahantunkeutujaählämit, ryssät ja hurrit, naapurit ja naiset. Vikin vihapuhe onsamansorttista aivotonta tuuleen huutamista, mihin todellisuudessakin saatamme törmätä. Pääasia on ääni, ei päämäärä.

Komediaksi tämä rasistinen ja natsahtava jurputus kääntyy siksi, että se tehdään Kansallisteatterin lavalla Jarkko Lahden keventävän notkean kehonkielen säestyksellä. Näin me emme näe ja koe Vikissä mitään uhkaa, kun tiedämme, että kyse on teatterileikistä. Vaikka mainiosti rooliinsa heittäytyvä Lahti ihan tosissaan leikkiikin. Ja leikimmäksi kaikki muuttuu Töppöhörön toisella puoliskolla.

Suloista satua

Jos Töppöhörön ykköspuolisko on eräänlaista nykytodellisuuden dokumentointia, niin toinen on silkkaa satua. Siinä Viki, luultuaan ostaneensa sian säkissä,  saakin huoneeseensa lempeän keijun, jolle lankeaa mission impossible: rauhoittaa Viki. Miksi tämä Alina ottaa näin mahdottoman taakan ihan vapaaehtoisesti harteilleen? Siksi, että hän ei ole tästä maailmasta vaan jostain sellaisesta fantasiaulottuvuudesta, jossa hyvyys on vielä kurssissaan.

Alina leijuu Vikin elämään yllättäen ja pyytämättä, ottaa ohjat, vaivuttaa Vikin suloiseen uneen, josta kukaan ei toivoisi tämän heräävän. Herää tai ei, mutta samanlainen hän ei enää ole. Vihan kirskunta on vaimennut. Maailmanvirheiden syiden etsintä ulottuu jo itseenkin. Häijy nauru heltyy hymyksi.

Niin, satua, mutta suloista.

Erityisen suloista on Alina-keijun, siis näyttelijä Alina Tomnikovin, liike, joka on yhdistelmä klassista balettia, modernimpaa tanssia ja dervissipyörintää. Replikoidessaankin Tomnikovin näyttelee samalla sadunomaisella otteella.

Vastaus kysymykseen kahdesta ohjaajasta löytyy Tomnikovasta. Hanna Brotherus on taustaltaan koreografi- tanssitaiteilija ja vähemmistöjen parissa työskennellyt yhteisöteatterin tekijä. Hänelle Vikin ja Alinan maailmojen törmäyttäminen lähtee paitsi erilaisista liikekielistä myös suvaitsevaisuuskokemuksesta.

Suuri vai pieni?

Kysymys Kansallisteatterin ison näyttämön tarpeellisuudesta tämän esityksen alustaksi on vaikeammin vastattavissa. Ehkä ei. Tarvitsisi. Viki ja Alina tulisivat pienemmällä estradilla enemmän iholle, ja silloin uhka ja sen vastavoima olisivat todellisempia. Toisaalta Vikin meuhkaaminen tyhjästä tyhjyydelle saa konkreettisuutta suuren näyttämön avaruudesta.

Töppöhörö (liekö Paimion slangia, minun nuoruuteni Helsingissä itsensä tieten tahtoen ja koko ajan vaikeuksiin saattavaa ihmistä kutsuttiin tosiaan töppöhönöksi) on suuri pieni näytelmä. Ei se sisällöllisesti kovin iso ole eikä Viki ehkä kuitenkaan määrity uudeksi homo-lajiksi ihmisen kehityshistoriaan, vaikka Hurmeen käsiohjelmataustoitus jotain  sensuuntaiseen hakisikin.

Suurta Töppöhörössä on lopultakin sydän, inhimillisyys. Esitys täyskäännöksineen antaa kuitenkin toivoa, jota tarvitaan, kun todellisuuden Vikien puolifasisistisesti sanallistettu oksentelu alkaa arjessa masentaa.

Keskustelua aiheesta

Professori puolueloikkareista: Tulevaisuus yleensä kehno – Edes Soini ei voi taata menestystä

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Äänestyskäyttäytymistä pitkään tutkinut professori Heikki Paloheimo kertoo, ettei uuteen puolueeseen loikannut valovoimainen johtajakaan aina kykene pelastamaan loikkareita kehnolta tulevaisuudelta. Timo Soini kuuluu itsekin loikkareihin.

 

– Loikkareiden tulevaisuus on puoluehajaannuksissa yleensä huono, muistuttaa professori Heikki Paloheimo tuoreessa Facebook-päivityksessään.

– SDP:n puoluehajaannuksessa 1950-luvun lopulla puolueesta eronnut oppositio sai vuoden 1962 eduskuntavaaleissa eduskuntaan vain kaksi kansanedustajaa. Kun SMP hajosi vuoden 1972 eduskuntavaalien jälkeen, loikkarit (SKYP) saivat seuraavissa eduskuntavaaleissa eduskuntaan vain yhden kansanedustajan, Paloheimo sanoo.

– Edes se, että puoluehajaannuksessa loikkareiden joukossa on puolueen valovoimainen johtaja, ei takaa loikkaripuolueelle menestystä. Itävallassa Jörg Haiderin johtama maahanmuuttovastainen ja EU-kriittinen Vapauspuolue (FPÖ) nousi vuoden 1999 vaaleissa maansa toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja pääsi hallitukseen.

– Vaikka puolueen kannatus seuraavissa vaaleissa putosi alle puolueen edellisistä vaaleista, puolue jatkoi hallituksessa vielä seuraavalla vaalikaudella. Sitten puolue hajosi, kun sen sisälle kasvoi ja nousi enemmistöksi vielä Haiderin linjaa radikaalimmin kansallismielinen ryhmittymä.

– Siinä vaiheessa Jörg Haider ja moni muu FPÖ:n johtoon kuulunut henkilö perusti uuden puolueen, Itävallan tulevaisuuden allianssi (BZÖ). Se ei kuitenkaan vaaleissa menestynyt yhtä hyvin kuin FPÖ. Vuoden 2013 kansallisneuvoston vaaleissa BZÖ ei saanut kansanedustuslaitokseen enää yhtään kansanedustajaa, Paloheimo muistuttaa.

Helsingin Sanomien tänään julkaisemassa kannatusmittauksessa Uusi vaihtoehto sai vähän suuremman ja perussuomalaiset vähän pienemmän kannatuksen YLE:n mittaukseen verrattuna. Siinäkin Uuden vaihtoehdon kannatus jäi kuitenkin Perussuomalaisten kannatusta pienemmäksi. Tästä ei voida kuitenkaan päätellä, että halla-aholaisten suosio on suurempi kuin soinilaisten, niin kuin Helsingin Sanomat painetun lehden otsikossaan väittää, Paloheimo kommentoi.

Kommentti: Missä vaiheessa sunnuntaina, Juha Sipilä? – hallituskriisin ratkaisun yksityiskohdat hämärän peitossa

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Juha Sipilän (kesk.) uuden hallituksen syntyminen, korjataan Sipilän hallituksen jatkaminen, oli prosessi, joka jättää paljon poliittisten päiväkirjojen, muistelmien ja historiakirjojen selvitettäväksi. Prosessi ei ollut kaunis. Demokratian kannalta voi tietysti nähdä hyvääkin, että poliittinen peli tulee läpinäkyväksi, mutta kansalaisten demokraattiseen osallistumiseen vaikutus lienee miinusmerkkinen.

Moni asia on yhä selvittämättä. Kuka oli keskeinen vaikuttaja Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän syntymisessä? Milloin ryhmän synty tiedettiin? Mitä kukin poliittinen toimija tai asiantuntija ajatteli hallituksen hajottamisesta tai jatkamisesta? Miten keskusta ja kokoomus taipuivat siihen, että nyt jo yhden jäsenen loikan jälkeen 19 kansanedustajalla revitään hallituksessa viisi ministerin paikkaa?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tuli julki Kainuun Sanomissa aprikoiden, että pääministeri Juha Sipilä olisi voinut kaikesta huolimatta jättää hallituksen eronpyynnön. ”Taisin olla vähän sitäkin mieltä”, Niinistö sanoitti pehmeästi sivallustaan. Tätä valtiosääntöasiantuntijoiden kanssa rupatellut Sipilä ei siis kuitenkaan tehnyt. Hallitus jatkoi.

Oli asiantuntijoita, jotka olivat toistakin mieltä. Yleisen oikeustieteen professori Panu Minkkinen lausui STT:lle 13.6., ettei hallitusta voi enää hyvällä tahdollakaan pitää samana kuin aiemmin. Valtiotieteen professori Göran Djupsund katsoi TT:n haastattelussa, että hallituksen legitimiteetti on kyseenalainen, koska ministerit eivät edusta enää puoluetta, josta heidät valittiin hallitukseen.

Kriisikokoksen paikka.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että Sipilä sanoi eduskunnan täysistunnossa tiedonannossaan hallituksen parlamentaarisen pohjan muuttumisesta seuraavasti: ”Mutta että syntyisi uusi ryhmä ja vielä näin iso ryhmä, niin tällaista keskustelua ei ole käyty. Sellaisesta en ole kuullut mitään ennen tuota viikonloppua. Sunnuntai-iltana kuulin ensimmäisen kerran jotakin mietintää olevan, maanantaina, sen jälkeen kun päätös tehtiin, että arvoeromme on kasvanut liian suureksi, nuo vaihtoehdosta keskustelut alkoivat voimistua.”

Sipilän esikunnasta on vahvistettu STT:lle, että pääministeri keskusteli valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidénin ja oikeusministeriön asiantuntijoiden kanssa sunnuntaina. Hidénin mukaan Sipilän kanssa selvitettiin käytännössä vain toteutuneen kaltaista hallitusvaihtoehtoa.

– Minun tehtäväni ei ollut silloin ja ei ole nyt jälkeenpäin yrittää miettiä, mikä keskustelun tarkoitus oli. Se oli kyselyä yhden mahdollisuuden varalta, Hidén sanoi STT:lle.

Demokraatti yritti kysyä niin Hidéniltä kuin Sipilältä, mihin aikaan sunnuntaina keskustelut käytiin. Ei vastausta. Jos Sipilä kuuli sunnuntai-iltana ”jotain mietintää isosta ja vielä näin isosta ryhmästä”, hänen on täytynyt tarttua oljenkorteen nopeasti ja suurella tarmolla.

Tänään tämä oljenkorsi on sen varassa, ettei Jussi Halla-aho onnistu puhumaan Kike Elomaan lisäksi juuri muita sinisiä takaisin perussuomalaisiin. Jos onnistuu, Suomi 100 -vuosi jatkuu entistä levottomampana.

Jos voi arvata, Sinisen tulevaisuuden juhannuslomille lähtö saattaa myöhästyä jonkin verran. Se on kriisikokouksen paikka, rivit on saatava suoriksi. RKP:n ja KD:n kansanedustajat sen sijaan ovat jo junassa kohti pohjoista.

Keskustelua aiheesta

Kaikkonen: Yle-verosta oikeudenmukainen ratkaisu

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

Noin 400 000 pienituloisimmalta suomalaiselta poistuu Yle-vero kokonaan. Pienituloisimpien suomalaisten verot pienenevät ratkaisun seurauksena noin 70 – 143 euroa vuodessa.

Vastaavasti Yle-vero nousee noin 20 euroa vuodessa niillä suomalaisilla, joiden vuositulot ylittävät 20 000 euroa. Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen pitää ratkaisua oikeudenmukaisena.

– Esitän Keskustan eduskuntaryhmän puolesta kiitoksen siitä, että kaikkien puolueiden kesken päästiin ratkaisuun, vaikka se ei ollut helpon työn tulos, Kaikkonen sanoo.

– On tärkeää, että parannuksia heikompiosaisten tilanteeseen jatketaan, mikäli se talouden puitteissa suinkin on mahdollista, hän jatkaa.

Paatero: Lisää inhimillisyyttä turvapaikkapolitiikkaan – ”Kentältä kuuluu huolestuttavaa viestiä”

Kuva: Jari Soini
Kansanedustaja, entinen kehitys- ja omistajaohjausministeri Sirpa Paatero kertoi eilen pyrkivänsä SDP:n presidenttiehdokkaaksi.

SDP:n presidenttiehdokkuutta tavoitteleva ex-kehitysministeri, kansanedustaja Sirpa Paatero pitää positiivisena valtiovarainministeri Petteri Orpon (kok.) linjausta kasvattaa kiintiöpakolaismäärää 300:lla.

Paateron mukaan suunta olisi oikea kasvattaa määrää nimenomaan kiintiöpakolaisissa, jotka ovat käytännössä kaikkein eniten hädänalaisessa asemassa olevia.

– Kun vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden suuren määrän jälkeen on päästy enemmän normaalitilanteeseen, on aika pohtia Suomen turvapaikkapolitiikkaa uudella tavalla rauhassa ja pitkäjänteisesti. Tarvitsemme enemmän inhimillisyyttä ja ymmärtämystä erilaisia tilanteita kohtaan.

Paateron mukaan on huolestuttavaa, millaista viestiä kuuluu kentältä eli turvapaikanhakijoiden parissa työskentelevien taholta.

– Vastaanotin juuri 1 500:n vapaaehtoistyötä tekevän kannanoton, josta kaikuu suuri huoli nykyisestä turvapaikkapolitiikasta. Perheiden yhdistämisen vaikeus aiheuttaa surullisia tilanteita, eri ihmisryhmät ovat keskenään epätasa-arvoisessa asemassa ja lasten oikeudet eivät läheskään aina toteudu. Yksittäisen ihmisen kohdalla nämä aiheuttavat suuria tragedioita ja ongelmiin olisi nyt pureuduttava.

– Erityisesti perheenyhdistämisen mahdollisuuteen tulisi kiinnittää huomiota. On selvää, että integroituminen uuteen kotimaahan on vaikeaa jos turvapaikan saaneella on jatkuva huoli omasta perheestä ja käytännöt perheenyhdistymisten osalta eivät ole selkeitä.

Vastaanotin juuri 1 500:n vapaaehtoistyötä tekevän kannanoton, josta kaikuu suuri huoli nykyisestä turvapaikkapolitiikasta.

Paatero on huolissaan myös siitä, millaisen asenneilmapiirin jotkin poliittisessa keskustelussa esiin tuodut mielipiteet luovat.

– Suomalaiset ovat empatiakykyisiä ja auttamishaluisia ihmisiä. On väärin, että lainsäädännön tasolta annetaan viestiä kansalaisille, että heidän kokemuksensa oikeudenmukaisesta pakolaispolitiikasta esimerkiksi perheenyhdistämisten suhteen on jotenkin väärä.

Mitä järkeä? – Jäätteenmäki havittelee EU:n lääkevirastoa Ranskaan, vaikka Suomikin siitä kilpailee

- Euroopan lääkevirasto pitää siirtää Suomen sijasta Ranskaan, vaatii europarlamentaarikko, entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki (kesk.).

Euroopan parlamentin jäsen Anneli Jäätteenmäki (kesk.) siirtäisi EU:n lääkeviraston Ranskan Strasbourgiin. Näin siitä huolimatta, että Suomikin tavoittelee samaa virastoa tänne. Virasto vapautuu aikanaan briteiltä, kun nämä eroavat EU:sta. Usea muukin maa, mm. rakas naapurimme Ruotsi, havittelee samaa virastoa.

Jäätteenmäen vaa’assa ei paina edes, että lääkeviraston saaminen Suomeen on maamme keskustavetoisen hallituksen virallinen tavoite. Asiasta uutisoi maaliskuussa mm. Yle. Suomen pitäisi siis hänen mukaansa luopua virallisesta tavoitteestaan Ranskan hyväksi.

Jäätteenmäki perustelee tiedotteessaan kantaansa mm. raskaaksi käyvällä kahden istuntopaikan menettelyllä. Europarlamentikot joutuvat reissaamaan kahden istuntopaikan Brysselin ja Strasbourgin välillä.

Istuntopaikasta luopumisen vastineeksi Jäätteenmäki tarjoaa Strasbourgille lääkevirastoa.

– Lääkevirastosta ei pidä luoda uutta kiistaa jäsenmaiden välille. Päinvastoin, viraston siirrolla voidaan ratkaista yksi unionin uskottavuutta kaivertava ongelma: Euroopan parlamentin kaksi istuntopaikkaa, sanoo Jäätteenmäki ja lähettää terveisensä Brysselissä parhaillaan kokoontuville päämiehille.

Säästöjä toisesta istuntopaikasta luopumisesta on laskettu tulevan 180 miljoonaa euroa vuosittain.

– Ajankäytöllisesti tehoton ja ympäristöä kuormittava rekka- ja junaralli Brysselin ja Strasbourgin välillä loppuisi. Lääkevirasto saisi vastaavasti hyvät toimitilat parlamentin Strasbourgin-rakennuksista, Jäätteenmäki sanoo tänään julkaistussa tiedotteessaan.

Euroopan parlamentin jäsenistä kolme neljäsosaa tukee yhden istuntopaikan käytäntöä.

– Päätös ei ole meidän europarlamentaarikkojen käsissä. Istuntopaikan lakkauttaminen edellyttää perussopimusmuutosta sekä yksimielisyyttä jäsenmaiden neuvostossa, Jäätteenmäki harmittelee.