Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kansanedustaja vaatii raskaana olevaa naista ladulla lyönyttä julkisuuteen: “Iivo Niskasen pitäisi tulla opettamaan”

Kansanedustaja Satu Taavitsainen.

Hiihtäjä huitaisi raskaana olevaa naista suksisauvalla ladulla Mikkelin Kalevankankaalla lauantaiaamuna, uutisoi Länsi-Savo.

Lehti on kertonut myös jo kansanedustaja Satu Taavitsaisen (sd.) reaktiosta asiaan.

Taavitsainen on ottanut asiaan kantaa Facebookissa.

– Hiihtäjä löi sauvalla raskaana olevaa naista vatsaan, kun tämä oikaisi koiransa kanssa ladun poikki. Urheilun pitäisi tuottaa iloa ja hyvää mieltä. Sen vuoksi kaupungin veronmaksajien rahoilla latuja tehdään – hyvinvointia tuottamaan. Jos hiihtäminen tuottaa vihaista mieltä, niin jätetään ladut vastedes tekemättä, Taavitsainen kirjoittaa.

– Odotan tämän hiihtäjän ilmoittautuvan Länsi-Savolle ja omalla naamallaan esittävän anteeksipyynnön naiselle, hän jatkaa.

Taavitsainen ihmettelee Facebookissa myös, kuinka helposti vähätellään naiseen kohdistunutta väkivaltaa.

Asiasta on käyty hyvin vilkasta keskustelua Taavitsaisen Facebook-profiilissa. Taavitsainen on itsekin osallistunut varsin kuumana käyvään dialogiin eikä ole säästellyt sanojaan.

Taavitsaisen mukaan Mikkelin Hiihtäjiltä tulee ottaa kaupungin avustukset pois, elleivät saa jäsentensä käytöstapoja muuttumaan.

– Tämä raivokulttuuri ja ylimielisyys on siirtynyt kuulemani mukaan jo Mikkelin hiihtäjien porukoissa myös nuorempiin sukupolviin. Todella surkea kehitys ja tällä tavalla ei hiihtokulttuuri ja menestys hiihdon saralla Suomessa lisäänny. Iivo Niskasen pitäisi tulla opettamaan Mikkelin Hiihtäjiä.

– Nainen ei ollut edes ladulla, vaan reunassa odottamassa, että hiihtäjä menee ohi. Hiihtäjä ollut tarkoituksella törkeä ja väkivaltainen, nostanut itsensä toisten yläpuolelle. Kuin omistaisi ladut. Ai että tekisi mieli mennä koiran kanssa kävelemään Kalevankankaalle ja tavata tämä mies. Saisi kurinpalautusta, hän kirjoittaa.

– Miksi ei vain voinut hiihtää latua pitkin eteenpäin? Mikä pakottava tarve on puuttua toisten ihmisten kulkemiseen, edes sanallisesti. Olisi hiljaa, jos ei ole mitään positiivista sanottavaa. Nämä huutelijat, kiroilijat, sauvojen huitojat pilaavat ilmapiirin ja toisten hiihtäjienkin ulkoilun kun huutavat hitaaammille hiihtäjille kiroillen, että pois edestä. Ihmiset pelkäävät heitä, Taavitsainen sanoo.

Taavitsaisen mukaan naisen olisi kannattanut valokuvata kaikki autot, jotka parkkipaikalla ja viedä poliisille, jotta virkavalta saisi selville henkilön jututtamalla hiihtäjiä. Länsi-Savon mukaan nainen ei välttämättä tee asiasta tutkintapyyntöä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE